Jump to Content

Kareen Elizabeth Araneda

Googlen työntekijä, Data Center Technician, Quilicuran palvelinkeskus

Kareen1_1.png
Chilessä varttunut Kareen Elizabeth Araneda rakastaa kotimaataan ja sen rantoja, metsiä ja vuoria. Kaikki tämä löytyy läheltä Chilen Quilicuraa, jossa sijaitsee yksi Googlen palvelinkeskuksista. Quilicura on Santiagon esikaupunkialuetta. Kareen on työskennellyt siellä vuodesta 2017 lähtien, ja tällä hetkellä hän toimii palvelinkeskusteknikkona.

Rakkaus kauniiseen kotimaahan on saanut hänet myös arvostamaan matkustamista muihin maihin, viimeksi Japaniin ja Yhdysvaltoihin. Urallaan Googlen palvelinkeskuksissa hän on päässyt osallistumaan bungee-ohjelmaan, jossa Googlen työntekijöillä on tilaisuus omaksua uusia taitoja ja rooleja lyhytaikaisessa kokeilussa. Ohjelmassa Kareen toimi teknisenä ohjelmapäällikkönä. Hän on kiitollinen siitä, että sai oppia älykkäiltä ihmisiltä.

Kareen rakastaa kotimaansa ja koko maailman kauneutta. Kareen arvostaa myös Googlen tarjoamia mahdollisuuksia tehdä yhteisöstä entistäkin hienompi. Hän on auttanut istuttamaan puita Santiagon kaupunkialueille saasteiden vähentämiseksi ja myös tukenut vähemmän mahdollisuuksia saaneiden yhteisöjen äitejä ja tyttöjä saamaan päästötodistuksen. Näin he ovat saaneet tilaisuuden oppia jotain merkityksellistä ja kehittyä.
Kareen Elizabeth Araneda sits at her desk at the Quilicura Chile data center
Googler Kareen Elizabeth Araneda stands among colorful pipes at the Quilicura Chile data center
[Bungee-ohjelmassa opin teknisenä ohjelmapäällikkönä] sinnikkyydestä, eri näkökulmien huomioimisesta ja positiivisesta ajattelusta. Huomasin myös, että päätösten tekeminen on joskus vaikeaa. Välillä projektin johtajana asiat on esitettävä lyhyesti ja selkeästi ja olla vaativa, jotta tuloksia syntyy.
Googler Kareen Elizabeth Araneda walks down hallway at Quilicura Chile data center
[Googlen työntekijänä] haluan edistää tiedon jakamista. Pidän siitä, että voin välittää omaa osaamistani, [ja arvostan sitä,] että minua kuunnellaan ja että minut otetaan mukaan. On hienoa tietää, että voin tuoda keskusteluun jotain arvokasta.
— KAREEN ELIZABETH ARANEDA