Internetin kasvattaminen entistä pienemmällä energiankulutuksella
Pyrimme rakentamaan maailman energiatehokkaimman tietoliikenneinfrastruktuurin varustamalla jokaisen Googlen palvelinkeskuksen tehokkailla palvelimilla, jotka on suunniteltu käyttämään mahdollisimman vähän energiaa niiden käsittelemään datamäärään nähden.

Googlen palvelinkeskuksen PUE-arvojen mittausrajat. Vuonna 2023 kaikkien palvelinkeskustemme keskimääräinen vuotuinen energiatehokkuus oli 1,10.
Googlen kokonaisvaltainen lähestymistapa energiatehokkuuden (PUE) mittaamiseen
Laskelmamme perustuvat kaikkien palvelinkeskustemme tehokkuuden jatkuvaan mittaamiseen maailmanlaajuisesti vuoden ympäri. Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo oli 1,10. Arvo kattaa kaikki suuret palvelinkeskuksemme (niiden saavutettua vakaan toiminnan) kaikkina vuodenaikoina, myös kaikki muut kuin tietokoneisiin käytettävät energiankulutuksen lähteet.
Alan keskiarvoon 1,58 verrattuna palvelinkeskuksemme käyttivät noin 5,8 kertaa vähemmän muuta energiaa jokaista IT-laiteyksikköä kohti. The Green Gridin PUE-mittausstandardeja laajemmin tarkasteltuna kaikkien palvelinkeskustemme energiatehokkuus on parantunut merkittävästi vuodesta 2008, jolloin aloimme raportoida tunnuslukuja. Katso alta, kuinka määrittelemme jatkuvasti energiatehokkuuden vertailutason alalla.
Googlen palvelinkeskusten energiatehokkuus
Vuoden 2024 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,08 | 1,09 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,07 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Berkeleyn piirikunta, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,09 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,08 | 1,10 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,08 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
New Albany, Ohio | 1,08 | 1,09 |
Council Bluffs, Iowa | 1,12 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,09 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,09 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,07 | 1,08 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,12 | 1,17 |
Dublin, Irelanti | 1,08 | 1,08 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,07 |
Fredericia, Tanska | 1,09 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,10 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,16 | 1,18 |
Quilicura, Chile | 1,11 | 1,10 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,09 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,11 | 1,10 |
Berkeleyn piirikunta, Etelä-Carolina | 1,11 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,11 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,11 | 1,10 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,09 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,08 | 1,08 |
New Albany, Ohio | 1,09 | 1,09 |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,07 |
Papillion, Nebraska | 1,09 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,12 | 1,11 |
Midlothian, Texas | 1,12 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,06 |
Henderson, Nevada | 1,09 | 1,08 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,16 | 1,16 |
Dublin, Irlanti | 1,08 | 1,08 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,08 |
Fredericia, Tanska | 1,08 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,10 | 1,10 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,13 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,15 | 1,17 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,10 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2024 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,11 | 1,1 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,12 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,24 | 1,13 |
Berkeleyn piirikunta, Etelä-Carolina | 1,13 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,13 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,13 | 1,10 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,11 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,09 | 1,08 |
Columbuksen metropolialue (Columbus), Ohio | 1,05 | |
Columbuksen metropolialue (New Albany), Ohio | 1,07 | 1,08 |
Columbuksen metropolialue (Lancaster), Ohio | 1,04 | |
Council Bluffs, Iowa | 1,13 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,07 |
Papillion, Nebraska | 1,1 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,14 | 1,11 |
Midlothian, Texas | 1,13 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,11 | 1,09 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,22 | 1,17 |
Dublin, Irlanti | 1,07 | 1,08 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,08 |
Fredericia, Tanska | 1,07 | 1,08 |
Hamina, Suomi | 1,1 | 1,10 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,15 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,15 | 1,16 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,10 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,08 | 1,09 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,08 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,13 |
Berkeleyn piirikunta, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,08 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,09 | 1,10 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,07 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
Columbuksen metropolialue (Columbus), Ohio | 1,05 | 1,06 |
Columbuksen metropolialue (New Albany), Ohio | 1,05 | 1,07 |
Columbuksen metropolialue (Lancaster), Ohio | 1,04 | |
Council Bluffs, Iowa | 1,09 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,06 | 1,07 |
Papillion, Nebraska | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,09 | 1,11 |
Midlothian, Texas | 1,08 | 1,10 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,06 |
Henderson, Nevada | 1,08 | 1,09 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,11 | 1,16 |
Dublin, Irlanti | 1,08 | 1,08 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,07 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,08 |
Fredericia, Tanska | 1,07 | 1,07 |
RLF, uusi kampus | 1,06 | |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,10 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,12 | 1,13 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
INZ, uusi kampus | 1,15 | |
Singapore (2. laitos) | 1,14 | 1,15 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2024 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,09 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08.
Vuoden 2023 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,08 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,07 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,10 | 1,11 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,09 | 1,11 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,07 | 1,08 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
New Albany, Ohio | 1,13 | 1,14 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,12 | 1,12 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,11 | 1,14 |
The Dalles, Oregon | 1,09 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,07 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,07 | 1,10 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,18 | * |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,07 |
Fredericia, Tanska | 1,12 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,09 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,19 | 1,20 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,09 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,09 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,11 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,10 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,11 | 1,11 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,08 | 1,08 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,08 | 1,08 |
New Albany, Ohio | 1,10 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,09 | 1,11 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,10 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,14 | 1,14 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,07 | 1,06 |
Henderson, Nevada | 1,08 | 1,09 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,20 | 1,22 |
Dublin, Irlanti | 1,08 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,07 |
Fredericia, Tanska | 1,10 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,13 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,19 | 1,20 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2023 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,12 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,13 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,12 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,14 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,13 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,13 | 1,11 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,10 | 1,08 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,11 | 1,08 |
New Albany, Ohio | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa | 1,14 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,09 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,10 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,14 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,16 | 1,13 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,06 |
Henderson, Nevada | 1,10 | 1,09 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,24 | 1,21 |
Dublin, Irlanti | 1,08 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,09 | 1,07 |
Fredericia, Tanska | 1,08 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,10 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,15 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,19 | 1,19 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2023 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,12.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,08 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,08 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,09 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,09 | 1,10 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,09 | 1,08 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
New Albany, Ohio | 1,08 | 1,10 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,10 | 1,13 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,07 | 1,08 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,14 | 1,19 |
Dublin, Irlanti | 1,08 | 1,08 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,08 |
Fredericia, Tanska | 1,10 | 1,10 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,11 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,17 | 1,19 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2023 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08.
Vuoden 2022 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,08 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,11 | 1,11 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,10 | 1,12 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,07 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,08 | 1,11 |
New Albany, Ohio | 1,14 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,09 |
Papillion, Nebraska | 1,18 | * |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,16 | * |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,06 |
Henderson, Nevada | 1,09 | * |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,06 | 1,08 |
Fredericia, Tanska | 1,13 | * |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,10 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,23 | * |
Quilicura, Chile | 1,10 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,09 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,12 | 1,11 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,12 | 1,12 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,09 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,09 | 1,10 |
New Albany, Ohio | 1,13 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,12 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,09 |
Papillion, Nebraska | 1,12 | * |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,18 | * |
The Dalles, Oregon | 1,09 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,07 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,10 | * |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,08 |
Fredericia, Tanska | 1,11 | * |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,13 | 1,12 |
Singapore | 1,14 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,23 | * |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,10 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2022 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,12 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,12 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,11 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,13 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,14 | 1,12 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,14 | 1,12 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,11 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,11 | 1,10 |
New Albany, Ohio | 1,18 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,14 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,10 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,13 | 1,14 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,13 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,19 | 1,18 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,15 | 1,12 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,29 | * |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,07 |
Fredericia, Tanska | 1,11 | * |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,14 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,21 | * |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2022 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,12.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,08 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,07 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,08 | 1,11 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,10 | 1,12 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,07 | 1,09 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,07 | 1,09 |
New Albany, Ohio | 1,13 | 1,14 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,08 |
Papillion, Nebraska | 1,10 | 1,13 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,07 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,12 | 1,16 |
The Dalles, Oregon | 1,09 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,05 | 1,07 |
Henderson, Nevada | 1,09 | 1,11 |
Storeyn piirikunta, Nevada | 1,20 | * |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,07 | 1,07 |
Fredericia, Tanska | 1,12 | 1,12 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,11 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Singapore (2. laitos) | 1,19 | 1,21 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2022 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08.
Vuoden 2021 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,08 | 1,10 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,09 | 1,14 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,11 | 1,16 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,10 | * |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,14 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,07 |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,10 | 1,12 |
Singapore | 1,12 | 1,13 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,08 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2021 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,07, joka saavutettiin Oregonissa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Oregonin 1,06.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Alabaman 1,16. Suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo
oli Virginian 1,14.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,09 | 1,10 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,11 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,10 | 1,12 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,13 | 1,14 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,10 | * |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,15 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,09 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,06 |
Dublin, Irlanti | 1,10 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,13 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Quilicura, Chile | 1,08 | 1,08 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2021 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,06, joka saavutettiin Oregonissa. Myös pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,06, joka saavutettiin Oregonissa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Alabaman 1,14. Suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo
oli Virginian 1,15.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,12 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,12 | 1,10 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,11 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,13 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,14 | 1,11 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,15 | 1,13 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,11 | * |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,16 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,13 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,11 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,14 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,12 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,07 | 1,06 |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,09 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,14 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Quilicura, Chile | 1,10 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2021 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,12.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,08 | 1,09 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,09 | 1,10 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,09 | 1,10 |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,11 | 1,13 |
Loudounin piirikunta, Virginia | 1,09 | 1,10 |
Loudounin piirikunta, Virginia (2. laitos) | 1,09 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,09 |
Papillion, Nebraska | 1,15 | * |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
Midlothian, Texas | 1,17 | * |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,05 | 1,06 |
Henderson, Nevada | 1,10 | * |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,08 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changuan piirikunta, Taiwan | 1,12 | 1,12 |
Singapore | 1,13 | 1,13 |
Quilicura, Chile | 1,10 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2021 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09.
Vuoden 2020 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,09 | 1,11 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,09 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,10 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,07 |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,11 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,09 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,11 | 1,13 |
Singapore | 1,14 | 1,15 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
Vuoden 2020 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo 1,09.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,07, joka saavutettiin Oregonissa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Pohjois-Carolinassa, Iowassa, Oregonissa ja Belgiassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,15. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,14.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,11 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,11 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,09 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,11 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,17 | * |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,19 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,09 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,12 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,08 |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,10 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,09 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,14 | 1,13 |
Singapore | 1,15 | 1,14 |
Quilicura, Chile | 1,08 | 1,09 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2020 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Oregonissa ja Belgiassa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Oregonissa, Belgiassa ja Chilessä.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,14. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Alabaman 1,19.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,13 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,13 | 1,10 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,12 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,14 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,20 | * |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,21 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,13 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,11 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,16 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,08 |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,10 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,15 | 1,13 |
Singapore | 1,14 | 1,14 |
Quilicura, Chile | 1,08 | 1,08 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2020 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,11 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,13.
Yksittäisten kampusten osalta pienin TTM-PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Oregonissa, Belgiassa ja Chilessä. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Oregonissa ja Chilessä.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,14. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Alabaman 1,21.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,08 | 1,10 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,09 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,09 | 1,11 |
Montgomeryn piirikunta, Tennessee | 1,11 | * |
Jacksonin piirikunta, Alabama | 1,13 | * |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,10 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,10 | 1,10 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,07 |
Dublin, Irlanti | 1,09 | 1,09 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,11 | 1,13 |
Singapore | 1,13 | 1,14 |
Quilicura, Chile | 1,08 | 1,08 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2020 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,07, joka saavutettiin Oregonissa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Oregonin 1,06.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,14. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Alabaman ja Singaporen 1,13.
Vuoden 2019 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,09 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,08 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa | 1,12 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,12 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,07 | * |
Dublin, Irlanti | 1,13 | 1,12 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,09 | 1,10 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,11 | 1,14 |
Singapore | 1,15 | 1,17 |
Quilicura, Chile | 1,10 | 1,11 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2019 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,11, joka on yhtä suuri kuin viime vuoden arvo. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09 eli hieman pienempi kuin edellisen vuoden 1,10.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Iowassa, Belgiassa ja Suomessa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Etelä-Carolinassa, Iowassa ja Oklahomassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,17. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,15.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,11 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,13 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,12 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,09 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,10 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,12 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,06 | 1,11 |
Dublin, Irlanti | 1,13 | 1,12 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,09 | 1,10 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,14 | 1,13 |
Singapore | 1,15 | 1,16 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,10 |
Vuoden 2019 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,11 eli yhtä suuri kuin viime vuonna. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli hieman pienempi kuin edellisen vuoden 1,12.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Iowassa, Belgiassa ja Suomessa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Oregonin 1,06.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,16. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,15.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,13 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,16 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,12 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,14 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa | 1,14 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,11 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,15 | 1,10 |
The Dalles, Oregon | 1,12 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,07 | 1,11 |
Dublin, Irlanti | 1,13 | 1,12 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,10 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,15 | 1,13 |
Singapore | 1,15 | 1,15 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
Vuoden 2019 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,11 eli yhtä suuri kuin viime vuonna. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,13 eli sama kuin viime vuonna.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Iowassa, Belgiassa, Alankomaissa, Suomessa ja Chilessä. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Oregonin 1,07.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,15. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Georgian 1,16.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,09 | 1,10 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,08 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,10 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,07 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | 1,07 |
Dublin, Irlanti | 1,10 | 1,12 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,08 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,12 | 1,13 |
Singapore | 1,14 | 1,15 |
Quilicura, Chile | 1,09 | 1,09 |
Vuoden 2019 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,10 ja kvartaalikohtainen PUE-arvo 1,09.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,07, joka saavutettiin Oregonissa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Iowan 1,07.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,15. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,14.
Vuoden 2018 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,11 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,10 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa | 1,14 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,09 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,14 | 1,14 |
Dublin, Irlanti | 1,11 | 1,11 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,11 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,12 | 1,14 |
Singapore | 1,16 | 1,17 |
Quilicura, Chile | 1,14 | 1,14 |
Vuoden 2018 ensimmäisen kvartaalin TTM-PUE-arvo oli 1,11 eli hieman pienempi kuin edellinen arvo 1,12. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10 eli hieman pienempi kuin edellisen vuoden 1,11.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa ja Suomessa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Belgiassa ja Oklahomassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,17. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,16.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,12 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,12 | 1,11 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,11 | 1,11 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,13 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa | 1,13 | 1,14 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,10 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,13 | 1,14 |
Dublin, Irlanti | 1,12 | 1,11 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,08 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,11 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,16 | 1,14 |
Singapore | 1,20 | 1,18 |
Quilicura, Chile | 1,13 | 1,14 |
Vuoden 2018 toisen kvartaalin TTM-PUE-arvo oli 1,11 eli hieman pienempi kuin edellinen arvo 1,12. Kvartaalikohtainen PUE oli 1,12 eli hieman suurempi kuin edellisen vuoden 1,11.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli Belgian 1,08. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Belgiassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,18. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,20.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,13 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,16 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,13 | 1,11 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,15 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa | 1,14 | 1,14 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,11 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,13 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,13 | 1,13 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,08 | * |
Dublin, Irlanti | 1,11 | 1,11 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,10 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,12 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,10 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,17 | 1,15 |
Singapore | 1,18 | 1,18 |
Quilicura, Chile | 1,12 | 1,13 |
Vuoden 2018 kolmannen kvartaalin TTM-PUE-arvo oli 1,11 eli hieman pienempi kuin edellinen arvo 1,12. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,13 eli sama kuin viime vuonna.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa ja Suomessa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli The Dallesin 1,08.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,18. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,18.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,09 | 1,11 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,10 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,09 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,08 | 1,10 |
The Dalles, Oregon | 1,11 | 1,13 |
The Dalles, Oregon (2. laitos) | 1,24 | * |
Dublin, Irlanti | 1,12 | 1,11 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,10 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,10 | 1,11 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,12 | 1,14 |
Singapore | 1,17 | 1,18 |
Quilicura, Chile | 1,10 | 1,12 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2018 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,11, joka on yhtä suuri kuin viime vuoden arvo. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10, joka on yhtä suuri kuin viime vuoden arvo.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Iowassa, Belgiassa ja Suomessa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Iowassa ja Oklahomassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,18. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli 1,24, joka saavutettiin The Dallesin toisessa laitoksessa.
Vuoden 2017 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,11 | 1,12 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,11 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,10 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,10 | 1,11 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,14 | 1,13 |
Dublin, Irlanti | 1,12 | 1,13 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,22 | * |
Hamina, Suomi | 1,10 | 1,12 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,12 | 1,16 |
Singapore | 1,18 | 1,19 |
Quilicura, Chile | 1,14 | 1,12 |
* Tämä on ensimmäinen PUE-raportti Alankomaiden kampuksen osalta. Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2017 ensimmäisellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 18 kvartaalin ajan. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli yhtä suuri kuin edellisen vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,19. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Alankomaiden 1,22.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,11 | 1,12 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,12 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,13 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa | 1,11 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,10 | 1,11 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,12 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,14 | 1,13 |
Dublin, Irlanti | 1,12 | 1,13 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,10 | * |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,11 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,15 | 1,15 |
Singapore | 1,18 | 1,19 |
Quilicura, Chile | 1,14 | 1,13 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2017 toisella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 19 kvartaalin ajan. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli hieman pienempi kuin edellisen vuoden 1,12.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Belgian ja Suomen 1,09.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,19. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,18.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,13 | 1,12 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,14 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,12 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,16 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,15 | 1,11 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,12 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,14 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,15 | 1,14 |
Dublin, Irlanti | 1,11 | 1,12 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,11 | * |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,10 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,17 | 1,15 |
Singapore | 1,17 | 1,18 |
Quilicura, Chile | 1,14 | 1,13 |
* Raportoimme yksittäisen kampuksen TTM-PUE-arvon vain, jos kampuksesta on dataa vähintään 12 kuukauden ajalta.
Vuoden 2017 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana viiden vuoden ajan. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,13 eli hieman pienempi kuin edellisen vuoden 1,14.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli Belgian ja Suomen 1,09.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,18. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen ja Taiwanin 1,17.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,10 | 1,11 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,10 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,11 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,15 | 1,12 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,08 | 1,10 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,09 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,14 | 1,14 |
Dublin, Irlanti | 1,11 | 1,11 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,08 | 1,09 |
Eemshaven, Alankomaat | 1,12 | 1,13 |
Hamina, Suomi | 1,09 | 1,09 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,13 | 1,14 |
Singapore | 1,17 | 1,18 |
Quilicura, Chile | 1,13 | 1,14 |
Vuoden 2017 neljännen kvartaalin TTM-PUE-arvo oli 1,11 eli hieman pienempi kuin edellinen arvo 1,12. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10 eli hieman pienempi kuin edellisen vuoden 1,11.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa ja Suomessa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin Belgiassa ja Iowassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,18. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,17.
Vuoden 2016 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskukset K, O, BM, BO |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset K, L, N, P, T, AB |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22, palvelinkeskus U |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,24, palvelinkeskus BW |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2016 ensimmäisellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 14 kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli yhtä suuri kuin edellisen vuoden ensimmäisen kvartaalin arvo.
Yksittäisten laitosten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,10, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa K, L, N, P, T ja AB. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa K, O, BM ja BO.
Suurin TTM-PUE-arvo oli palvelinkeskuksen BW 1,24. Suurin
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli palvelinkeskuksen U 1,22.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,12 | 1,12 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,12 | 1,11 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,11 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,13 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,10 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,11 | 1,12 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,11 |
The Dalles, Oregon | 1,13 | 1,13 |
Dublin, Irlanti | 1,17 | 1,15 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,12 | 1,11 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,20 | 1,18 |
Singapore | 1,19 | 1,21 |
Quilicura, Chile | 1,12 | 1,15 |
* Heinäkuussa 2016 aloimme julkaista tiettyjen kampusten PUE-datan yhteydessä kampuksen nimen. Näin pystymme raportoimaan tiedot tarkemmin. (Kampukset löytyvät palvelinkeskusten sijaintisivulta.) Tätä ennen raportoimme kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtaiset ja TTM-PUE-arvot sekä yksittäisten laitosten suurimmat ja pienimmät PUE-arvot vuodesta 2008 alkaen.
Sekä kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvojen että yksittäisten kampusten PUE-arvojen kohdalla mukana ovat arvot niistä laitoksista, jotka ylittävät 5 MW:n raportointirajan. Rajan ylittävät laitokset ovat yleensä toiminnaltaan vakaita. Tarvittaessa saatamme raportoida myös muiden kampusten PUE-arvoja. Uusien kampusten PUE-dataa raportoidaan sitä mukaa, kun dataa tulee saataville. Raportoimme kampuksen TTM-PUE-arvot vain, jos kampus on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2016 toisella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 15 kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,12 eli yhtä suuri kuin edellisen vuoden toisella kvartaalilla.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa. Myös pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,21. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Taiwanin 1,20.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,14 | 1,12 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,16 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,12 | 1,11 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,16 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,14 | 1,10 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,14 | 1,12 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,15 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,13 | 1,13 |
Dublin, Irlanti | 1,15 | 1,15 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,10 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,13 | 1,12 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,20 | 1,18 |
Singapore | 1,20 | 1,21 |
Quilicura, Chile | 1,11 | 1,12 |
Vuoden 2016 kolmannella kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 16 kvartaalin ajan. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,14 eli yhtä suuri kuin edellisen vuoden kolmannella kvartaalilla.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10, joka saavutettiin Belgiassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,21. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Taiwanin ja Singaporen 1,20.
Kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Palvelinkeskukset | 1,11 | 1,12 |
Kampukset | Kvartaalikohtainen PUE-arvo | Kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo |
Douglasin piirikunta, Georgia | 1,11 | 1,12 |
Lenoir, Pohjois-Carolina | 1,10 | 1,10 |
Lowcountry, Etelä-Carolina | 1,10 | 1,13 |
Council Bluffs, Iowa | 1,10 | 1,10 |
Council Bluffs, Iowa (2. laitos) | 1,10 | 1,11 |
Mayesin piirikunta, Oklahoma | 1,11 | 1,12 |
The Dalles, Oregon | 1,12 | 1,13 |
Dublin, Irlanti | 1,17 | 1,15 |
Saint-Ghislain, Belgia | 1,09 | 1,09 |
Hamina, Suomi | 1,12 | 1,12 |
Changhuan piirikunta, Taiwan | 1,15 | 1,17 |
Singapore | 1,19 | 1,20 |
Quilicura, Chile | 1,11 | 1,11 |
Vuoden 2016 neljännellä kvartaalilla TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 17 kvartaalin ajan. Kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli yhtä suuri kuin edellisen vuoden neljännellä kvartaalilla.
Yksittäisten kampusten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin Belgiassa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli Singaporen 1,20. Suurin kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli Singaporen 1,19.
Vuoden 2015 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskus K |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22, palvelinkeskus U |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskukset D, E |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Ensimmäisellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana kymmenen kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli sama kuin vuosi sitten.
Yksittäisten laitosten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksessa N. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin palvelinkeskuksessa K.
Suurin TTM-PUE-arvo oli palvelinkeskusten D ja E 1,13. Suurin
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli palvelinkeskuksen U 1,22. Kyseisen
laitoksen IT-kuorma on tällä hetkellä vajaa, ja odotamme PUE-arvon
paranevan, kun laitos pääsee lähemmäs suunniteltua kuormaa.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskukset L, M, N |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskukset M, N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,24, palvelinkeskus U |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,24, palvelinkeskus U |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Toisella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 11 kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,12 eli hieman suurempi kuin viime vuoden toisen kvartaalin 1,11.
Yksittäisten laitosten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa M ja N. Myös pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa L, M ja N.
Suurin TTM-PUE-arvo oli palvelinkeskuksen U 1,24. Suurin
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli myös palvelinkeskuksen U 1,24. Kyseisen
laitoksen IT-kuorma on tällä hetkellä vajaa, ja odotamme PUE-arvon
paranevan, kun laitos pääsee lähemmäs suunniteltua kuormaa.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,14 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskukset N, BO |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,25, palvelinkeskus H |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,23, palvelinkeskus U |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Kolmannella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 12 kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,14 eli hieman suurempi kuin viime vuoden kolmannen kvartaalin 1,13.
Yksittäisten laitosten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksessa N. Myös pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa N ja BO.
Suurin TTM-PUE-arvo oli palvelinkeskuksen U 1,23. Suurin
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli palvelinkeskuksen H 1,25.
Palvelinkeskuksen H IT-kuorma on tällä hetkellä vajaa, ja odotamme
PUE-arvon paranevan, kun laitos pääsee lähemmäs suunniteltua kuormaa.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskukset K, L, BM, BO |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22, palvelinkeskukset I, U |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,31, palvelinkeskus AF |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Neljännellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana 13 kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli yhtä suuri kuin edellisen vuoden neljännen kvartaalin arvo.
Yksittäisten laitosten pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksessa N. Pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,08, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa K, L, BM ja BO.
Suurin TTM-PUE-arvo oli palvelinkeskuksen AF 1,31. Laitoksen IT-kuorma oli
melko pieni suuren osa kuluneesta vuodesta, ja odotamme PUE-arvon
paranevan, kun pääsemme lähemmäs suunniteltua kuormaa. Suurin
kvartaalikohtainen PUE-arvo oli palvelinkeskusten I ja U 1,22. Myös näissä
laitoksissa on melko pieni IT-kuorma.
Vuoden 2014 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskukset J, K, L, O, P |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset J, L, N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,16, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,14, palvelinkeskukset B, D, G |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Ensimmäisellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11, eli se pysyi samana kuin edellisellä kvartaalilla. Vastaava kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12 eli sama kuin vuosi sitten.
Tällä kvartaalilla palvelinkeskus A ei enää ole mukana raportoinnissa. Olemme viimeisen vuoden ajan kertoneet pienentävämme kyseisen laitoksen kuormaa, ja ensimmäisen kvartaalin aikana laitoksen kuorma pieneni 5 MW:n raportointirajan alapuolelle. Muutoksen myötä suurin laitoksen kvartaalikohtainen PUE-arvo pieneni palvelinkeskuksen A vuoden 2013 neljännen kvartaalin arvosta 1,21 palvelinkeskuksen F vuoden 2014 ensimmäisen kvartaalin arvoon 1,16.
Ensimmäisellä kvartaalilla kuuden palvelinkeskuksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi. Näistä keskuksista viiden PUE-arvo oli 1,09.
Palvelinkeskukset J, L ja N toistivat neljännen kvartaalin tuloksensa ja
onnistuivat saavuttamaan palvelinkeskusten pienimmän TTM-PUE-arvon eli
1,10.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskus N |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset J, L, N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,14, palvelinkeskukset B, C, E, F |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,14, palvelinkeskukset B, F |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Toisella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 ja TTM-PUE-arvo 1,12. Tulokset ovat samat kuin edellisellä kvartaalilla.
Toisella kvartaalilla viiden laitoksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli
1,10 tai pienempi. Kolmen laitoksen TTM-PUE-arvo oli samalla ajanjaksolla
1,10 tai pienempi.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,13 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskukset M, N |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset J, L, M, N, P |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,26, palvelinkeskus U |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskukset C, D, G, H |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Kolmannella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana kahdeksan kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,13. Viime vuoden kolmannella kvartaalilla vastaava arvo oli 1,14.
Pienin TTM-PUE-arvo oli 1,10, joka saavutettiin viidessä palvelinkeskuksessa. Pienin yksittäisen palvelinkeskuksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa M ja N.
Suurin yksittäisen palvelinkeskuksen TTM-PUE-arvo oli 1,13 palvelinkeskuksissa C, D, G, H. Suurin yksittäisen palvelinkeskuksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,26 palvelinkeskuksessa U. Kyseisen palvelinkeskuksen IT-kuorma on tällä hetkellä vajaa, ja odotamme PUE-arvon paranevan, kun laitos pääsee lähemmäs suunniteltua kuormaa.
Palvelinkeskus B poistettiin tällä kvartaalilla julkisesta raportoinnista,
sillä keskusta ollaan poistamassa käytöstä. Lisäsimme julkisiin
raportteihimme myös uusia laitoksia.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskukset G, I, K, L, N, P |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,23, palvelinkeskus U |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskukset C, D, E, H |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Neljännellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pysynyt samana yhdeksän kvartaalin ajan. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,11 eli sama kuin vuosi sitten.
Pienin TTM-PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin palvelinkeskuksessa N. Myös pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,09, joka saavutettiin kuudessa laitoksessa.
Suurin TTM-PUE-arvo oli 1,13, joka saavutettiin palvelinkeskuksissa C, D,
E ja H. Suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo oli palvelinkeskuksen U 1,23.
Kyseisen laitoksen IT-kuorma on tällä hetkellä vajaa, ja odotamme
PUE-arvon paranevan, kun laitos pääsee lähemmäs suunniteltua kuormaa.
Vuoden 2013 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,22, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Ensimmäisellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo sekä TTM-PUE-arvo olivat 1,12. Kvartaalikohtainen PUE-arvo kasvoi 0,01:llä ja TTM-PUE-arvo pysyi ennallaan vuoden 2012 neljänteen kvartaaliin verrattuna.
Yksittäisistä laitoksista kuuden palvelinkeskuksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi. Yhtä lukuun ottamatta kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli edelleen pienempi kuin 1,20.
Yksittäisten palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo parani yhtä lukuun ottamatta kaikissa palvelinkeskuksissa vuoden 2012 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna. Palvelinkeskuksen J TTM-PUE-arvo oli 1,09 eli sama kuin sen vuoden 2012 neljännen kvartaalin arvo. Palvelinkeskuksen A PUE-arvo oli edelleen suurin eli 1,22.
Tarkistamme PUE-laskelmia ajoittain varmistaaksemme, että The Green Gridin
käytäntöjä noudatetaan kaikissa laitoksissa yhdenmukaisesti. Vuoden 2013
neljännellä kvartaalilla päivitimme PUE-laskukaavojamme siten, että
aiempaa suurempi osa laitoksen infrastruktuurista lasketaan muun
energiankäytön piiriin, mikä nosti useita PUE-arvojamme hieman. Mekaanisen
ja sähköisen häviön lisäksi PUE-laskelmiemme muuhun energiankulutukseen
luetaan sähköasemissa, muuntajissa, vedenkäsittelylaitoksilla,
oheisrakennuksissa (kuten työntekijöiden kahvilat ja kuntosalit) ja
toimistotiloissa kuluva energia. Sisällytämme siis PUE-arvoon mukaan
paljon enemmän kuin muut. Jos jättäisimme ne pois, PUE-arvomme olisi 1,06
tai pienempi. Mielestämme on kuitenkin parempi mitata ja optimoida kaikkea
palvelinkeskuksissamme tapahtuvaa toimintaa. Kaikki vuoden 2013 arvot on
päivitetty vastaamaan uusia laskelmia.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,10, palvelinkeskukset J, L, N |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,23, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,22, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Toisella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo pysyi arvossa 1,12, samoin kuin kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo.
Yksittäisistä laitoksista kolmen PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi. Ainoastaan palvelinkeskuksen A PUE-arvo oli suurempi kuin 1,20.
Yksittäisistä laitoksista kolmen palvelinkeskuksen TTM-PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi. Ainoastaan palvelinkeskuksen A TTM-PUE-arvo oli suurempi kuin 1,20.
Tarkistamme PUE-laskelmia ajoittain varmistaaksemme, että The Green Gridin
käytäntöjä noudatetaan kaikissa laitoksissa yhdenmukaisesti. Vuoden 2013
neljännellä kvartaalilla päivitimme PUE-laskukaavojamme siten, että
aiempaa suurempi osa laitoksen infrastruktuurista lasketaan muun
energiankäytön piiriin, mikä nosti useita PUE-arvojamme hieman. Mekaanisen
ja sähköisen häviön lisäksi PUE-laskelmiemme muuhun energiankulutukseen
luetaan sähköasemissa, muuntajissa, vedenkäsittelylaitoksilla,
oheisrakennuksissa (kuten työntekijöiden kahvilat ja kuntosalit) ja
toimistotiloissa kuluva energia. Sisällytämme siis PUE-arvoon mukaan
paljon enemmän kuin muut. Jos jättäisimme ne pois, PUE-arvomme olisi 1,06
tai pienempi. Mielestämme on kuitenkin parempi mitata ja optimoida kaikkea
palvelinkeskuksissamme tapahtuvaa toimintaa. Kaikki vuoden 2013 arvot on
päivitetty vastaamaan uusia laskelmia.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,14 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,10, palvelinkeskukset J, N |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset F, J, N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,25, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,22, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Kolmannella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo nousi 0,02:lla. Tämä oli odotettavissa, sillä vuoden kuumimmat kuukaudet sijoittuvat kolmannelle kvartaalille. Vastaava kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli 1,12 eli sama kuin edellisellä kvartaalilla.
Yksittäisistä laitoksista yhtä lukuun ottamatta kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli pienempi kuin 1,20. Kahden palvelinkeskuksen PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi.
Yksittäisistä laitoksista kolmen palvelinkeskuksen TTM-PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi.
Tarkistamme PUE-laskelmia ajoittain varmistaaksemme, että The Green Gridin
käytäntöjä noudatetaan kaikissa laitoksissa yhdenmukaisesti. Vuoden 2013
neljännellä kvartaalilla päivitimme PUE-laskukaavojamme siten, että
aiempaa suurempi osa laitoksen infrastruktuurista lasketaan muun
energiankäytön piiriin, mikä nosti useita PUE-arvojamme hieman. Mekaanisen
ja sähköisen häviön lisäksi PUE-laskelmiemme muuhun energiankulutukseen
luetaan sähköasemissa, muuntajissa, vedenkäsittelylaitoksilla,
oheisrakennuksissa (kuten työntekijöiden kahvilat ja kuntosalit) ja
toimistotiloissa kuluva energia. Sisällytämme siis PUE-arvoon mukaan
paljon enemmän kuin muut. Jos jättäisimme ne pois, PUE-arvomme olisi 1,06
tai pienempi. Mielestämme on kuitenkin parempi mitata ja optimoida kaikkea
palvelinkeskuksissamme tapahtuvaa toimintaa. Kaikki vuoden 2013 arvot on
päivitetty vastaamaan uusia laskelmia.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskukset E, L |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset J, L, N |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,21, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,22, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Tarkistamme PUE-laskelmia ajoittain varmistaaksemme, että The Green Gridin käytäntöjä noudatetaan kaikissa laitoksissa yhdenmukaisesti. Vuoden 2013 neljännellä kvartaalilla päivitimme PUE-laskukaavojamme siten, että aiempaa suurempi osa laitoksen infrastruktuurista lasketaan muun energiankäytön piiriin, mikä nosti useita PUE-arvojamme hieman. Mekaanisen ja sähköisen häviön lisäksi PUE-laskelmiemme muuhun energiankulutukseen luetaan sähköasemissa, muuntajissa, vedenkäsittelylaitoksilla, oheisrakennuksissa (kuten työntekijöiden kahvilat ja kuntosalit) ja toimistotiloissa kuluva energia. Sisällytämme siis PUE-arvoon mukaan paljon enemmän kuin muut. Jos jättäisimme ne pois, PUE-arvomme olisi 1,06 tai pienempi. Mielestämme on kuitenkin parempi mitata ja optimoida kaikkea palvelinkeskuksissamme tapahtuvaa toimintaa. Kaikki vuoden 2013 arvot on päivitetty vastaamaan uusia laskelmia.
Vuoden 2013 neljännellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo laski arvoon 1,11 ja kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo pysyi arvossa 1,12.
Yksittäisistä laitoksista kahden PUE-arvo oli 1,09 ja seitsemän 1,10 tai pienempi. Palvelinkeskuksen A PUE-arvo 1,21 oli edelleen korkein.
Yksittäisistä laitoksista kolmen TTM-PUE-arvo oli 1,10 tai pienempi.
Vuoden 2012 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,13 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,11, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,22, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2012 ensimmäisellä kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli jälleen kaikkien aikojen paras eli 1,11. Edellisellä kvartaalilla sama arvo oli 1,12. Seitsemän eri laitosta ylsi kvartaalikohtaiseen ennätystulokseen, ja neljän laitoksen kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-arvo oli alle 1,10.
Tuloksissa on mukana 12. palvelinkeskus (M), koska se täytti PUE-raportointimme ehdot. Palvelinkeskuksen M kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-arvo oli 1,14 eli vakaan tilan tavoitearvoa suurempi mutta käyttöönottotoimenpiteiden vuoksi odotusten mukainen.
Jäähdytysjärjestelmien jälkiasennustöiden ansiosta palvelinkeskusten D ja E kvartaalikohtaiset PUE-arvot pienenivät vuoden 2012 ensimmäisellä kvartaalilla arvoon 1,14, kun viime vuonna arvot olivat 1,22 ja 1,19. Palvelinkeskuksen A kvartaalikohtainen PUE-arvo oli tavallista suurempi (1,22) keskuksessa tehtyjen muutosten vuoksi.
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden suorituskyky oli
huipussaan, sillä energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo parani neljännen
kvartaalin arvosta 1,14 arvoon 1,13. Ensimmäisellä kvartaalilla tuli myös
täyteen vuosi siitä, kun lisäsimme maakaasun ja toimistotilat ylimääräisen
energiankulutuksen lukemaamme. Silti sekä kvartaalikohtaiset arvot että
TTM-PUE-arvot paranivat edelleen.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,13 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,24, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,23, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2012 toisella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo kasvoi 0,01:llä arvosta 1,12 arvoon 1,13. PUE-arvo kasvaa yleensä hieman ensimmäisen ja toisen kvartaalin välillä sään lämmetessä pohjoisella pallonpuoliskolla. Tänä vuonna ensimmäisen ja toisen kvartaalin välinen kasvu (0,01) on kuitenkin pienin koskaan mittaamamme. Yksittäisistä palvelinkeskuksista kahdeksan keskusta kymmenestä saavutti paremman kvartaalikohtaisen PUE-tuloksen kuin vuoden 2011 toisella kvartaalilla.
Tuloksissa on mukana 14. palvelinkeskus N, koska se ylitti PUE-raportointirajamme, eli se on toiminut kuuden kuukauden ajan yli 5 MW:n kuormituksella. Palvelinkeskuksen N kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-arvo oli 1,12. Arvo on pienempi kuin kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo 1,13.
Palvelinkeskuksissa D ja E käynnissä olevien jäähdytysjärjestelmien jälkiasennustöiden ansiosta niiden kvartaalikohtainen PUE-arvo oli vuoden 2012 toisella kvartaalilla aiempaa pienempi eli 1,15. Viime vuonna laitosten PUE-arvot olivat 1,20 ja 1,18. Palvelinkeskuksen A kvartaalikohtainen PUE-arvo oli tavallista suurempi eli 1,23. Jatkamme kyseisen keskuksen IT-kuorman siirtämistä tehokkaampiin laitoksiin.
Kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo pysyi toisella kvartaalilla samana
kuin ensimmäisellä kvartaalilla ja oli 1,13.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | >1,14 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,13 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,10, palvelinkeskukset F ja J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,25, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,23, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2012 kolmannella kvartaalilla kaikkien palvelinkeskusten PUE-arvo kasvoi 0,02:lla arvosta 1,12 arvoon 1,14. PUE-arvo kasvaa yleensä hieman toisen ja kolmannen kvartaalin välillä sään lämmetessä pohjoisella pallonpuoliskolla. Toisen ja kolmannen kvartaalin välinen kasvu (0,02) vastaa aiempien vuosien tuloksia. Vuoden 2011 kolmanteen kvartaaliin verrattuna kaikkien paitsi yhden laitoksen kvartaalikohtaiset PUE-tulokset paranivat.
Kaikkien palvelinkeskusten TTM-PUE-arvo oli toisella ja kolmannella kvartaalilla sama eli 1,13.
Palvelinkeskuksen J kvartaalikohtainen PUE-arvo pieneni kolmannella kvartaalilla arvosta 1,09 arvoon 1,08, eli se on nyt energiatehokkain palvelinkeskuksemme. Palvelinkeskuksen J TTM-PUE-arvo oli 1,10, joka oli myös kaikkien keskusten paras TTM-PUE-arvo. Palvelinkeskuksessa A tehtävien kokoonpanomuutosten vuoksi keskuksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli kaikkien aikojen suurin eli 1,25.
Huom. Havaitsimme joitakin virheellisiä laskelmia ja olemme tehneet
korjauksia vuoden 2012 kolmannen kvartaalin PUE-tuloksiin sen jälkeen,
kun tulokset ensimmäisen kerran julkaistiin lokakuussa 2012. Aiempi
kvartaalikohtainen PUE-arvo 1,13 on nyt 1,14, aiempi TTM-PUE-keskiarvo
1,12 on nyt 1,13, aiempi yksittäisten palvelinkeskusten pienin
TTM-PUE-arvo 1,08 on nyt 1,10, aiempi yksittäisten palvelinkeskusten
suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo 1,18 on nyt 1,25 ja aiempi
yksittäisten palvelinkeskusten suurin TTM-PUE-arvo 1,18 on nyt
1,23.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,12 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskukset F ja J |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,09, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,19, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,23, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Neljännellä kvartaalilla energiapainotettu kvartaalikohtainen PUE-arvo pieneni kolmannen kvartaalin arvosta 1,14 arvoon 1,11 eli 0,03 yksikköä. Kyseessä on tähän mennessä paras energiapainotettu kvartaalikohtainen PUE-arvomme. Sama arvo saavutettiin myös vuoden 2012 ensimmäisellä kvartaalilla. Kaikkien laitosten kvartaalikohtainen PUE-arvo oli pienempi kuin 1,20, ja viiden laitoksen kvartaalikohtainen PUE-arvo oli pienempi kuin 1,10. Kahden laitoksen PUE-arvo oli ensimmäistä kertaa 1,08.
Yksittäisten laitosten suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo pieneni arvosta 1,25 arvoon 1,19. Tämä johtui muutostöistä palvelinkeskuksessa A, jossa olemme siirtäneet IT-kuormaa tehokkaampiin laitoksiin edellisten kvartaalien aikana. Aluksi laitoksen PUE-arvo kasvoi, mutta kun IT-kuormaa oli siirretty tarpeeksi, pystyimme vähentämään jäähdytystä niin, että se vastasi paremmin jäljellä olevaa IT-kuormaa. Tämän seurauksena PUE-arvo pieneni.
Neljännellä kvartaalilla energiapainotettu TTM-PUE-arvo oli kaikkien
aikojen paras eli 1,12. Edelliseen kvartaaliin verrattuna arvo pieneni
0,01:llä. Vuoden 2012 neljännellä kvartaalilla yhtä lukuun ottamatta
kaikkien laitosten TTM-PUE-arvot pienenivät vuoden 2011 neljänteen
kvartaaliin verrattuna. Palvelinkeskuksen J TTM-PUE-arvo oli 1,09. Se oli
siis ensimmäinen laitoksemme, jonka TTM-PUE-arvo oli pienempi kuin
1,10.
Vuoden 2011 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,13 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,16 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,09, palvelinkeskus E |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,11, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22, palvelinkeskus C |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,21, palvelinkeskus C |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2011 ensimmäisellä kvartaalilla energiapainotettu PUE-keskiarvo oli 1,13. Palvelinkeskukset suoriutuivat siis erinomaisesti, koska tulos sivusi aiempaa ennätystä, joka saavutettiin vuoden 2010 neljännellä kvartaalilla. PUE-arvot pysyivät pieninä ensimmäisen kvartaalin ajankohdalle tyypillisen sään johdosta. Palvelinkeskuksen E kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-arvo oli kaikkien aikojen paras eli 1,09. Palvelinkeskuksen J TTM-PUE-arvo 1,11 oli kaikkien aikojen paras. Kumpikin tulos on erinomainen ja lähestyy laitosten suunniteltuja tavoitearvoja.
Vuoden 2011 ensimmäisellä kvartaalilla myös kaikkien palvelinkeskusten
energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo pysyi edellisellä kvartaalilla
saavutetussa ennätyksessä 1,16. Vuositasolla vain palvelinkeskusten C ja D
kvartaalikohtaiset PUE-arvot kasvoivat. Kasvu johtui osittain
palvelinkeskuksissa tehtävistä jälkiasennustöistä. Toimintojen jatkuvan
optimoinnin ansiosta kaikkien muiden laitosten PUE-arvot paranivat
vuositasolla.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,14 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,15 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11, palvelinkeskus E |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,11, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,21, palvelinkeskus C |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,20, palvelinkeskus C |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden toisella kvartaalilla päivitimme PUE-arvon laskutapamme vastaamaan The Green Gridin uusia energiatehokkuuden mittaus- ja raportointisuosituksia. Muutoksen myötä laskutapaan lisättiin kaksi uutta yleiskustannusosaa: maakaasu ja palvelinkeskusten toimistotilan kuluttama sähkö. Muutokset heikentävät PUE-arvoja hieman. Käytämme uutta laskutapaa PUE-arvojen raportoinnissa vuoden toisesta kvartaalista alkaen. Emme kuitenkaan laske vuoden 2011 ensimmäisen kvartaalin arvoja tai aiempien kvartaalien arvoja uudelleen uusien ohjeiden mukaan.
Vaikka uudet yleiskustannusosat otettiin käyttöön, toisen kvartaalin energiapainotettu PUE-keskiarvo 1,14 oli kaikkien aikojen paras toisen kvartaalin tulos. Arvo kasvoi hieman ensimmäisen kvartaalin arvoon 1,13 verrattuna, mutta tulos on silti hyvä, koska toisen kvartaalin lämpötilat ovat aina ensimmäistä kvartaalia korkeammat. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo parani edellisen vuoden arvosta 1,17, mihin vaikuttivat toiminnan jatkuva parantaminen, suotuisampi sää (vuoden 2010 toiseen kvartaaliin verrattuna) ja palvelinkeskusten suunniteltujen tavoitearvojen saavuttaminen. Yhtä lukuun ottamatta kaikkien palvelinkeskusten toisen kvartaalin PUE-arvo parani edelliseen vuoteen verrattuna.
Kahdentoista viime kuukauden energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo parani
edelleen, sillä kaikki palvelinkeskukset kattava lukema oli 1,15. Se on
pienin arvo, jonka olemme saavuttaneet sen jälkeen, kun aloitimme
PUE-raportoinnin. Energiapainotettu TTM-PUE-arvo on parantunut jokaisella
kvartaalilla vuoden 2009 kolmannesta kvartaalista alkaen. Vuosi sitten
arvo oli 1,17.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,16 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,14 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,11, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,24, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,20, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Kesälle tyypillisen lämpimämmän sään vuoksi palvelinkeskusten kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-arvo kasvoi arvoon 1,16, kun se toisella kvartaalilla oli 1,14. Palvelinkeskusten kvartaalikohtainen tulos parani huomattavasti vuoden 2010 kolmanteen kvartaaliin verrattuna, jolloin se oli 1,20. Syynä tähän olivat leudompi sää sekä käynnissä olevat toiminnan parannukset.
Säästä johtuen kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-arvo on lähes poikkeuksetta suurin kolmannella kvartaalilla. Vaikka kolmas kvartaali on vuoden heikoin (olettaen, että neljännellä kvartaalilla ei tapahdu mitään tavallisuudesta poikkeavaa), vuoden 2011 kolmannen kvartaalin tulokset ovat yhtä hyvät tai paremmat kuin vuoden 2008, 2009 ja vuoden 2010 alkupuoliskon kvartaalikohtaiset tulokset, jos niiden paras tulos jätetään huomioimatta.
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden energiapainotettu
TTM-PUE-keskiarvo parani edelleen, ja se on nyt 1,14. Arvo on PUE-datan
raportointihistorian matalin. Energiapainotettu TTM-PUE-arvo on parantunut
jokaisella kvartaalilla vuoden 2009 kolmannesta kvartaalista alkaen. Vuosi
sitten arvo oli 1,17.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,14 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,08, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,11, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,21, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Saavutimme kaikkien aikojen parhaan kvartaalikohtaisen PUE-arvon eli 1,12. Aiempi ennätys oli 1,13 vuoden 2010 ensimmäisellä kvartaalilla. Ennätys saavutettiin, vaikka lisäsimme laskelmiin kaksi uutta laitosta ja vaikka kvartaalin lämpötilat olivat keskimääräistä korkeammat. Lisäksi palvelinkeskuksen F kvartaalikohtainen PUE-tulos 1,08 oli yksittäisistä laitoksista paras. Aiempi ennätys oli palvelinkeskuksen E tulos 1,09 vuoden 2011 ensimmäisellä kvartaalilla.
Kuten edellä mainitaan, laskelmiin sisältyy tällä kvartaalilla kaksi uutta laitosta, jotka täyttivät PUE-raportoinnin ehdot (yli 5 MW:n kriittinen kuormitus ja yli kuusi kuukautta jatkunut toiminta). Uusien palvelinkeskusten K ja L kvartaalin energiapainotetut PUE-arvot olivat 1,13 ja 1,15. Uusien laitosten PUE-arvot ovat yleensä suunniteltua suuremmat käyttöönottotoimenpiteiden ja vajaan kuormituksen vuoksi ja koska toimintaa ei ole vielä ehditty optimoida.
Kaikkien palvelinkeskusten energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo parani
vuonna 2011 arvoon 1,14, kun vuoden 2010 arvo oli 1,16. Yksittäisistä
laitoksista palvelinkeskusten E, F ja J TTM-PUE-arvo oli 1,11. Vuonna 2010
vain palvelinkeskuksen J TTM-PUE-arvo oli 1,12.
Vuoden 2010 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,15 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,18 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,10, palvelinkeskus E |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20, palvelinkeskus C |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,24, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2010 ensimmäisellä kvartaalilla saavutettiin kaikkien aikojen paras
kaikkien palvelinkeskusten tulos, kun kaikkien laitosten
kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-keskiarvo pieneni edellisen
vuoden neljännen kvartaalin arvosta 1,16 arvoon 1,15. Yhtä lukuun
ottamatta kaikkien laitosten PUE-arvo oli 1,2 tai pienempi. Parannus
johtui tyypillisistä sääolosuhteiden muutoksista ja palvelinkeskusten G,
H, I ja J toimintastrategioihin tehdyistä parannuksista. Lisäksi
palvelinkeskuksen E kvartaalikohtainen PUE-arvo oli kaikkien aikojen paras
eli 1,10. Kahdentoista viime kuukauden energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo
oli 1,18, kun se vuosi sitten oli samalla kvartaalilla 1,19. Toisen
kvartaalin PUE-arvojen odotetaan olevan suurempia epäedullisempien
sääolosuhteiden vuoksi.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,17 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,18 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,13, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,23, palvelinkeskus H |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Ajankohdalle tyypillinen sää sai kvartaalikohtaisen energiapainotetun
PUE-keskiarvon kasvamaan edelliseen kvartaaliin verrattuna arvoon 1,17.
Laitosten kosteiden lämpömittareiden lukemat olivat toisella kvartaalilla
keskimäärin suurempia kuin vuonna 2009, mutta palvelinkeskusten
kvartaalikohtainen PUE-keskiarvo parani silti vuoden takaisesta, jolloin
arvo oli 1,20. Toimintojen parantamisen ja optimoinnin ansiosta
palvelinkeskuksen J PUE-arvo oli ensimmäistä kertaa kvartaalin paras eli
1,13. Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden
energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo oli edelleen 1,18. Keskiarvo siis
parani vuoteen 2009 verrattuna, jolloin toisen kvartaalin arvo oli 1,19.
Kesän lämpimämmän sään johdosta kaikkien palvelinkeskusten
kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-keskiarvo todennäköisesti kasvaa
kolmannella kvartaalilla.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,17 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,12, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,24, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,21, palvelinkeskus H |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Laitosten kosteiden lämpömittareiden lukemat olivat kolmannella
kvartaalilla keskimäärin korkeimmalla tasolla sen jälkeen, kun aloitimme
PUE-arvojen raportoinnin. Sään vuoksi kvartaalikohtainen energiapainotettu
PUE-kokonaiskeskiarvo kasvoi odotetusti edelliseen kvartaaliin verrattuna
arvoon 1,20, mutta TTM-PUE-arvo pysyi arvossa 1,18. Vaikka sää ei
suosinut, palvelinkeskusten kvartaalikohtainen tulos parani vuositasolla
arvosta 1,22 arvoon 1,20 ja TTM-PUE-arvo parani arvosta 1,19 arvoon 1,18.
Palvelinkeskuksen J toiminnan optimointi jatkui, minkä ansiosta sen
PUE-arvo oli kvartaalin (ja laitosten) paras eli 1,12.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,13 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,16 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,10, palvelinkeskus E |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,12, palvelinkeskus J |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22, palvelinkeskus C |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,21, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuoden 2010 neljännellä kvartaalilla saavutettu kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-keskiarvo 1,13 on raportointihistoriamme paras tulos. Aiempi ennätys oli vuoden 2010 ensimmäisen kvartaalin PUE-arvo 1,15. Yhtä lukuun ottamatta (palvelinkeskus C) kaikkien laitosten PUE-arvo oli pienempi kuin 1,20, ja puolella laitoksista se oli pienempi kuin 1,12. Tulokset paranivat edelliseen kvartaaliin verrattuna ensisijaisesti ajankohdalle tyypillisen sään ansiosta.
Myös vuoden 2010 neljännen kvartaalin energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo
1,16 oli kaikkien aikojen pienin, kun se kolmannella kvartaalilla oli
1,17. Kehitys kertoo kaikkien palvelinkeskusten toiminnan tasaisesta
paranemisesta. Vain yhden palvelinkeskuksen (palvelinkeskus C, jossa
tehdään parhaillaan jälkiasennustöitä) PUE-arvo oli suurempi vuoden 2010
neljännellä kvartaalilla kuin vuoden 2009 neljännellä kvartaalilla.
Kaikkien muiden palvelinkeskusten tehokkuus parani. Edellistä vuotta
paremmat tulokset saavutettiin tehostamalla optimaalisia
toimintakäytäntöjä ja varmistamalla, että laitokset toimivat lähempänä
suunniteltuja tavoitearvoja.
Vuoden 2009 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,15 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,19 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11, palvelinkeskus F |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,15, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20, palvelinkeskus C |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,23, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Kaikkien palvelinkeskusten tehokkuus parani jälleen edelliseen kvartaaliin
verrattuna optimoinnin ja viileämpien lämpötilojen ansiosta. Kvartaalin
energiapainotettu PUE-keskiarvo pieneni arvosta 1,16 arvoon 1,15
neljännellä kvartaalilla, ja kunkin palvelinkeskuksen kvartaalikohtainen
PUE-arvo oli korkeintaan 1,20. Kaikkien palvelinkeskusten yhteinen
energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo pieneni arvosta 1,20 arvoon 1,19.
Tehokkaimman yksittäisen keskuksen kvartaalikohtainen PUE pieneni
neljännen kvartaalin arvosta 1,13 (palvelinkeskus E) arvoon 1,11
(palvelinkeskus F). Palvelinkeskuksella F oli vuoden 2008 kolmannen
kvartaalin suurin PUE alhaisen IT-kuorman ja vajaan käyttöönoton vuoksi.
Palvelinkeskuksen A arvot pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna
jäähdytysjärjestelmän parannusten ansiosta. Palvelinkeskusten C ja D
tehokkuus parani vuositasolla suuremman IT-kuorman vuoksi, sillä
jäähdytysresursseja pystyttiin suuremman kuorman ansiosta hyödyntämään
paremmin.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,20 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,19 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,15, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,14, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,30, palvelinkeskus H |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,22, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Tällä kvartaalilla kolme uutta palvelinkeskusta (G, H ja I) täytti
raportointiehdot, joten ehdot täyttäviä laitoksia on nyt yhteensä
yhdeksän. Uusien laitosten PUE-arvo on normaalia suurempi
käyttöönottotoimien vuoksi. Osittain käyttöönotettujen laitosten ja
ajankohdalle tyypillisen sään yhteisvaikutus sai kvartaalikohtaisen
energiapainotetun PUE-keskiarvon kasvamaan edellisestä kvartaalista arvoon
1,20. Kaikkien raportointiehdot täyttävien laitosten energiapainotettu
TTM-PUE-keskiarvo oli kuitenkin edelleen 1,19 lämpötilojen noususta
huolimatta. Tulos on seurausta Googlen täysin käyttöönotettujen
palvelinkeskusten toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, jonka ansiosta
arvot ovat parantuneet edelliseen vuoteen verrattuna. Sekä yksittäisten
laitosten pienimmät että suurimmat TTM-PUE-arvot pienenivät tällä
kvartaalilla toiminnan parannusten myötä.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,22 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,19 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,15, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,14, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,33, palvelinkeskus H |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,21, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Lisäsimme PUE-raporttiimme yhden uuden palvelinkeskuksen (palvelinkeskus
J). Yleisesti ottaen kaikkien palvelinkeskusten tulokset olivat odotetulla
tasolla edelliseen kvartaaliin verrattuna. Kolmannen kvartaalin
energiapainotettu PUE-kokonaiskeskiarvo 1,22 oli tyypillisten
kausivaikutusten vuoksi suurempi kuin toisen kvartaalin arvo (1,20).
Viimeisen 12 kuukauden energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo oli edelleen
1,19. Edelliseen vuoteen verrattuna tulokset paranivat laitosten
optimoinnin ja parhaiden käytäntöjen soveltamisen ansiosta.
Kvartaalikohtainen energiapainotettu PUE-keskiarvo parani vuoden 2008
kolmannella kvartaalilla arvoon 1,23 verrattuna ja TTM-PUE-arvo parani
arvosta 1,21. Uusien palvelinkeskusten G, H, I ja J PUE-arvot olivat
koholla, ja niissä toimintojen optimointi jatkuu suunniteltujen vakaan
tilan tavoitearvojen saavuttamiseksi.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,16 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,19 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,11, palvelinkeskus E |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,13, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,21, palvelinkeskus C |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,21, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Vuodenaikojen vaikutusten ja toiminnan parannusten ansiosta kaikkien
palvelinkeskusten tehokkuus parani neljännellä kvartaalilla edelliseen
kvartaaliin verrattuna. Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen
energiapainotettu PUE-keskiarvo pieneni arvosta 1,22 arvoon 1,16
kolmannella kvartaalilla. Kvartaalin tehokkain yksittäinen laitos oli
palvelinkeskus E, jonka PUE-arvo oli 1,11. Arvo sivuaa
raportointihistoriamme kaikkien aikojen pienintä arvoa (palvelinkeskus B,
vuoden 2009 ensimmäinen kvartaali). Viimeisen 12 kuukauden
energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo oli 1,19, kun se vuosi sitten oli
vastaavalla kvartaalilla 1,20. Paras yksittäisen keskuksen
energiapainotettu TTM-PUE pieneni arvoon 1,13 (palvelinkeskus B). Tämä on
alhaisin koskaan mittaamamme TTM-PUE-arvo. Palvelinkeskuksissa G, H, I ja
J toiminnan kehittyminen jatkuu, jolloin myös PUE-arvot paranevat.
Odotamme trendin jatkuvan, kunnes keskukset saavuttavat vakaan tilan
tavoitearvonsa.
Vuoden 2008 PUE-raportti
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,23 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,21 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,17, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,15, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,30, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,25, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Alustavassa PUE-datan julkaisussa ilmoitettiin kuuden Googlen
palvelinkeskuksen energiapainotetun TTM-PUE-arvon täyttävän
raportointiehdot. Palvelinkeskusten E ja F arvoissa näkyy
käyttöönottotoimien sekä suurten päivittäisten PUE-vaihteluiden vaikutus,
ja ne kuluttavat enemmän energiaa kuin vakaassa tilassa. Vuodenaikojen
vaikutus näkyy kaikkien palvelinkeskusten toisen ja kolmannen kvartaalin
arvoissa.
Kaikkien palvelinkeskusten kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,16 |
Kaikkien palvelinkeskusten kahdentoista viime kuukauden TTM-PUE-arvo: | 1,20 |
Yksittäisen laitoksen pienin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,13, palvelinkeskus E |
Yksittäisen laitoksen pienin TTM-PUE-arvo*: | 1,15, palvelinkeskus B |
Yksittäisen laitoksen suurin kvartaalikohtainen PUE-arvo: | 1,21, palvelinkeskus A |
Yksittäisen laitoksen suurin TTM-PUE-arvo*: | 1,24, palvelinkeskus A |
* Raportoimme yksittäisen laitoksen TTM-PUE-arvon vain silloin, kun laitos on ollut toiminnassa vähintään 12 kuukauden ajan.
Tiedot:
Kaikkien palvelinkeskusten tehokkuus parani jälleen edelliseen kvartaaliin verrattuna optimoinnin ja viileämpien lämpötilojen ansiosta. Kvartaalin energiapainotettu PUE-keskiarvo laski arvosta 1,22 arvoon 1,16 kolmannella kvartaalilla. Keskusten yhteinen energiapainotettu TTM-PUE-keskiarvo puolestaan laski arvosta 1,21 arvoon 1,20. Tehokkaimman yksittäisen laitoksen kvartaalikohtainen PUE-arvo laski arvosta 1,17 (palvelinkeskus B) arvoon 1,13 (palvelinkeskukset E ja F) kolmannella kvartaalilla. Kaikki laitokset paransivat tehokkuuttaan vuositasolla. Palvelinkeskus A paransi arvojaan toteutettujen jäähdytysjärjestelmän parannusten ja vapaajäähdytyksen ansiosta.
Palvelinkeskuksissa E ja F saatiin käyttöönottotoimet valmiiksi, ja keskukset siirtyivät täyteen toimintaan saavuttaen erinomaiset kvartaalikohtaiset PUE-arvot 1,13 (palvelinkeskus E) ja 1,14 (palvelinkeskus F). Edellä kuvassa 2 näkyvät suuret päiväkohtaiset vaihtelut ja PUE-arvot, jotka ovat nyt laskeneet odotetun mataliksi. Käyttöönoton aikaan kaikki jäähdyttimet ja ilmapumput olivat välillä käytössä samanaikaisesti, jotta laitoksen toimintaa pystyttiin testaamaan. Samaan aikaan IT-laitteiden kuormitus oli pieni, koska keskukset olivat vasta varhaisessa käyttöönottovaiheessa. Vuoden 2008 kolmannen kvartaalin PUE-keskiarvojen kasvu sekä merkittävät päiväkohtaiset vaihtelut johtuvat näistä tekijöistä. Vuoden 2008 neljännellä kvartaalilla käyttöönottotoimet olivat jo lähes valmiit, ja suotuisat sääolosuhteet auttoivat vakaiden ja aiempaa matalampien PUE-arvojen saavuttamisessa.