
Liity tiimiimme
Google työllistää paikallisia ihmisiä, joiden ansiosta palvelinkeskukset toimivat parhaalla mahdollisella tavalla.
Jump to Content
Googlen palvelinkeskukset pitävät tutut tuotteet ja palvelut toiminnassa. Haluatko liittyä tiimiimme? Tutustu uramahdollisuuksiin ja sinulle sopiviin avoimiin työpaikkoihin alla.
Mallika Welsh aloittaa päivänsä lenkillä Tooley-koiransa kanssa, ennen kuin hän hyppää puikkoihin Googlen Virginian palvelinkeskuksen palveluvastaavana.
Palvelinkeskuksemme ja työntekijämme ovat elintärkeässä osassa Googlen pyrkimyksessä järjestää maailman tiedot ja tuoda ne kaikkien saataville.
Kaikissa palvelinkeskuksissa noudatetaan Googlen ydinarvoja ja ‑periaatteita, sillä haluamme olla paikallisten yhteisöjen (ja koko maailman) suosikkinaapureita. Googlen työntekijät edistävät vastuullisuutta, kehittävät infrastruktuuria, investoivat yhteisöihin ja tarjoavat turvallista digitalisaatiota. Tiimimme pitävät huolen, että internet toimii entistä paremmin kaikilla.
Yhteenkuuluvuus tarkoittaa sitä, että kaikille annetaan yhtäläiset mahdollisuudet menestyä – yhdessä.
"Päivä elämässä Googlella: Data Center Server Operations Area Lead Manager"
"Päivä elämässä Googlella: The Role of a Data Center Technician"
"Little Pieces of a Big Puzzle"
"Päivä elämässä Googlella: Cloud Supply Chain Strategy and Operations"
Haikal
Data Center Technician, Hardware Operations
"Minusta on hienoa, että Google arvostaa työntekijöitään, antaa heille mahdollisuuden kehittyä ja ohjaa heitä," Haikal sanoo. Haikalilla on tutkinto sekä kone- että tietotekniikasta. Hän vastaa palvelinkeskuksen verkon toiminnasta sekä käyttäjätietojen suojaamisesta. Toisinaan hän pelaa työpaikalla myös pingistä. "Googlella jokainen on johtaja", Haikal sanoo. "Kaikki voivat esittää kysymyksiä ja kertoa oman mielipiteensä. Google arvostaa työntekijöidensä panosta ja omistautumista."
Derek
Data Center Facilities Technician
Derek on palvelinkeskuksen huoltoteknikko sekä kolmen lapsen isä, joten kyky hoitaa useita asioita yhtä aikaa on hänelle tärkeä. "Olemme täällä vuorokauden ympäri valmiina vikatilanteisiin silloin harvoin, kun niitä ilmenee", hän kertoo. "Osaamme reagoida mahdollisiin ongelmiin välittömästi ja ratkaista ne tehokkaasti. Saan hyvän mielen hyvin hoidetusta työstä." Päivittäisten toimintojen lisäksi Derek vastaa palvelinkeskuksen verkkoyhteyksistä ja varageneraattoreiden valvomisesta. Hän arvostaa työnsä vapautta ja työkavereiden tukea. "On ollut erittäin positiivinen kokemus tehdä töitä Googlella", hän sanoo. "Olen tarttunut uusiin haasteisiin ja oppinut paljon uutta. En koskaan tiedä, mihin työ minut milloinkin vie."
Ryan
Manager, Business Information and Technology Solutions, Operations
Ennen Googlelle tuloaan Ryan opiskeli valtiotiedettä ja teki töitä rakennusalalla. Hänen tehtävänään on helpottaa sisäisten työkalujen käyttöä. Tehtävä edellyttää hyviä organisointi-, kirjoitus- ja viestintätaitoja sekä halua kyseenalaistaa vallitsevaa ajattelutapaa. "Googlen pyörittämiseen tarvitaan paljon eritaustaisia ihmisiä", Ryan sanoo. Kun Ryan ei ole toimistolla, hän viihtyy kameran takana jahtaamassa täydellistä kuvaa.
Stephen
Program Manager, Data Center Deployments
Stephen tulee aina innoissaan töihin, sillä hän haluaa oppia työkavereiltaan ja nähdä, mitä uusia innovaatioita Google ja Alphabet ovat kehittämässä. "Googlen työntekijät eivät ajattele vain projekteja", hän sanoo. "Me näemme, mikä vaikutus projekteillamme on miljardeille ihmisille maailmalla." Stephen yhdistää ihmiset, prosessit ja teknologian Googlen palvelinkeskusten toiminnan ylläpitämiseksi ja skaalaamiseksi. Tärkeintä hänelle ovat vaimo ja kaksi lasta. Hyvänä kakkosena tulee jalkapallo, ja hän pitää myös elokuvista, lukemisesta ja uusien asioiden oppimisesta. "Työ Googlella on matka, ei määränpää", hän sanoo. "Hyppää kyytiin, viihdyt varmasti."
Lazo
Hardware Operations Technician Assistant
Lazo työskentelee laitteistoprojektien parissa. Hän esimerkiksi varmistaa, että uudet laitteet on sijoitettu ja liitetty oikein. Lazo on Googlen sisäisen Black Googler Network ‑ryhmän paikallinen vetäjä, jonka mielestä on mahtavaa työskennellä hyvässä tiimissä. Googlella hän on oppinut pitämään muutosta hyvänä asiana. "Tehtävässäni pitää kiinnittää huomiota yksityiskohtiin", hän sanoo. "Asiat muuttuvat nopeasti." Kun Lazo on vapaalla, hän tekee musiikkia, esiintyy ja myös tuottaa musiikkia.
SL
Mechanical Engineer
SL on koneinsinööri, joka suunnittelee ja rakentaa palvelinkeskuksen tärkeitä osia eri alojen osaajista koostuvan tiimin kanssa. "Kaikki alkaa luonnoksista. Sitten seuraa hyviä väittelyitä, hahmottelua, suunnittelua, laskelmia ja arviointeja, jotta pääsemme yhteisymmärrykseen", SL kuvailee. "Googlen kulttuuri, jossa ei syytellä ketään, auttaa meitä innovoimaan, haastamaan alan tavanomaiset käytännöt ja ottamaan riskejä." SL on ylpeä siitä, että hän on mukana Googlen tiimissä, ja pitää itseään etuoikeutettuna päästessään suunnittelemaan ja toteuttamaan Googlen palvelinkeskusten ennennäkemätöntä datakapasiteettia. "Rakennamme palvelinkeskuksia eri tavalla kuin muut yritykset", hän sanoo. "Rakennamme omat jäähdytyslaitteistomme ja käytämme palvelinkeskusten jäähdytyksen ja toiminnan säätämisessä koneoppimista, jotta keskukset toimivat mahdollisimman tehokkaasti."
Rita
Strategic Negotiator
Rita on opiskellut ympäristöteknologiaa, ja aluksi hän työskenteli Googlen palvelinkeskusten kestävän kehityksen ohjelman johtajana. Hän on tämän jälkeen siirtynyt Googlen Energy and Location Strategy ‑tiimin portfoliojohtajan tehtävään. Hän varmistaa, että uudet ja nykyiset toimipaikat ovat valmiita kehittymään tai laajenemaan. Työ on opettanut Ritalle arvokkaita vuorovaikutustaitoja. Hänestä on hienoa päästä antamaan organisaatiolle kasvot kunkin projektin alkuvaiheissa. Rita antaa samanlaisesta urapolusta kiinnostuneille neuvon: "Ole avoimin mielin ja valmis oppimaan."
Rebekah
Data Center Technician
Alkujaan Ohiosta kotoisin olevan Rebekah'n työhistoria on varsin kirjava. Hän on esimerkiksi pyörittänyt moottoripyöräkauppaa sekä työskennellyt elokuvien ja musiikkivideoiden tuotannon parissa. Nykyään hän on Googlen palvelinkeskusteknikkona Alankomaissa, missä hänen vastuullaan ovat Googlen verkoston kokoa ja nopeutta kasvattavat hankkeet. "Työ palvelinkeskuksessa on minulle aivan uudenlainen kokemus", hän kertoo. "Se on välillä todellista seikkailua!" Vapaa-aikanaan Rebekah leipoo, neuloo ja harjoittelee painoilla. Hän arvostaa työnkuvansa jatkuvaa kehittymistä ja matkan varrella solmimiaan suhteita. "Parasta työssäni ovat ihanat ja mielenkiintoiset ihmiset", hän sanoo.
Aisha
Data Center Facilities Specialist
Aishah'lla on 15 vuoden kokemus kunnossapitoalasta, kandidaatin tutkinto kemiantekniikasta, rahoitusalan MBA-tutkinto ja neljä ihanaa lasta. Hän arvostaa työnsä monipuolisuutta, sillä työhön kuuluu niin talous-, oikeus- kuin kunnossapitokysymyksiäkin. Lisäksi hän voi vaikuttaa työnsä kautta merkittävästi yhteiskuntaan. Aishah korostaa, että tehtävä on opettanut häntä arvostamaan tiimien monimuotoisuutta entistä enemmän. "Erilaiset mielipiteet ovat vahvuus", hän sanoo. "Ne rikastuttavat mielikuvitusta ja auttavat oppimaan."
Anne-France ja Alain
Construction Quality Program Manager | Data Center Facilities Manager
Anne-France kehittää Googlen Euroopassa sijaitsevien palvelinkeskusten liiketoimintaa. Hän pitää työhön kuuluvasta matkustamisesta ja mahdollisuudesta tavata eri sektoreilla työskenteleviä ihmisiä. "Tässä ympäristössä yhdistyvät monet eri tekniikan osa-alueet", hän kertoo. "Ihmiset ovat hyvin asiantuntevia ja erittäin kokeneita. Olen oppinut todella paljon." Vapaa-ajallaan Anne-France urheilee ja osallistuu lyhyen matkan triathloneille.
Alainin vastuulla ovat sähköiset toiminnot ja niiden ylläpito
sekä energianhallinta ja kestävyysprojektit. Alain on
sähköinsinööri ja moniosaaja, joka pystyy johtamaan niin
projekteja kuin ihmisiäkin. Parasta hänen työssään ovat upeat
työkaverit. "Olen oppinut, että se mikä tänään on varmaa, voi
huomenna olla jotain muuta", hän sanoo. "Jos olet täynnä intoa
etkä pelkää oppia uutta, tervetuloa mukaan!" Vapaalla Alain on
laitesukellusohjaaja, joka tykkää pelata vanhoilla
flippereillä.
Mario
Data Center Technician
"Nautin siitä, että olen osa tiimiä, joka vie läpi isoja
projekteja aikataulussa", Mario kertoo. "On hieno tunne, kun
kaikki ovat tehneet parhaansa työpäivän aikana." Mariolle
tarjottiin useita eri stipendejä amerikkalaisen jalkapallon
pelaajana, ja hän oli kolme vuotta yliopistojoukkueensa
aloituskokoonpanossa. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon
markkinoinnissa ja kasvatustieteessä. Hän hankkii nyt
lisäkoulutusta suorittamalla Googlen IT Support Professional
Certificaten. "Täällä pitää olla hyvä asenne ja olla valmis
tekemään töitä", hän toteaa. "On tärkeää keskittyä ja oppia
lennosta, koska työtahti on nopea ja muutoksiin pitää sopeutua.
Ole oma itsesi ja tee parhaasi."
Laura
Lead, Data Center Energy & Location Strategy
Laura on oppinut muutosten hyväksymisen tärkeyden Googlen palvelinkeskuksissa. Lauran tehtäviin kuuluvat palvelinkeskuskapasiteetin hankkiminen ja sopivien markkinasijaintien tunnistaminen, joten hänen on ymmärrettävä palvelinkeskusalaan vaikuttavia kiinteistömarkkinoiden trendejä ja dynamiikkaa. "Työskentelemme alalla, joka kehittyy jatkuvasti ja muuttuu erittäin nopeasti", hän sanoo. "On kiinnostavaa nähdä, kuinka paljon edistystä lyhyessä ajassa saadaan aikaan." Vapaa-aikansa Laura viettää mielellään laskettelurinteessä. Lisäksi hän pitää matkustamisesta, ruoanlaitosta ja poikansa hoitamisesta.
Janine
Global Head of Learning & Development
Janine vastaa globaaleista liiketoimintateknologisista muutosprojekteista, joilla automatisoidaan Googlen palvelinkeskusten prosesseja. "Yhtenä päivänä olen Singaporessa pilotoimassa uutta teknologiaa", hän sanoo. "Toisena päivän olen Belgiassa suorittamassa käyttökokemus- ja hyväksyntätestausta." Janine on liiketalousjohtamisen kandidaatti, minkä lisäksi hänellä on MBA-tutkinto. Hän luennoi kansainvälisestä liiketoiminnasta ja hänellä on musta vyö kungfussa. "Pitää suhtautua avarakatseisesti omaan työhistoriaan ja tulevaan urapolkuun", hän sanoo. "Googlen palvelinkeskuksissa kaikkia ei soviteta samaan muottiin."
Anu
Senior Director, Global DC Front-end Planning & Preconstruction
Anun työtehtävä edellyttää teknistä ajattelutapaa, sillä työ sisältää strategista suunnittelua, tiiminjohtamista, harkittujen päätösten tekemistä ja ratkaisujen toteuttamista. Hän on suorittanut useita insinööritutkintoja Yhdysvalloissa ja Intiassa sekä toiminut johtotehtävissä laitteisto-, verkko- ja internethakuyhtiöissä. Hän nauttii liiketoimintamallien ennakoinnista, ongelmanratkaisusta stressaavissa tilanteissa ja tiimin auttamisesta esteiden yli. "Optimointia ei pidä tehdä lyhyellä tähtäimellä", Anu toteaa. "Missä tahansa työtehtävässä pitää ottaa harkittuja riskejä, tähdätä kunnianhimoisiin tavoitteisiin ja oppia virheistä matkan varrella." Vapaa-ajallaan Anu lenkkeilee, patikoi, maalaa ja tekee ruokaa.
Ruby
Program Manager, Business Information & Technology Solutions
Rubyn työ vastaa sitä, mikä hänelle on tärkeää ja mistä hän on kiinnostunut. Hänelle lähimpänä sydäntä ovat tilastot. Rubylla on tutkinto tilasto- ja datatieteestä sekä monipuolista osaamista analytiikasta, kuten ohjelmointikielistä ja tilastomenetelmistä. Hän on innoissaan nähdessään työnsä tulokset Googlen palvelinkeskuksissa. "Täällä ihmiset arvostavat dataan perustuvia päätöksiä", hän sanoo. "Googlen palvelinkeskuksissa saa tehdä työtä kaiken alkulähteellä."
Marisa
Program Manager, Hardware Operations
Marisa hoitaa sisäisiä asiakassuhteita laitteistotoimintojen ja kumppaniorganisaatioiden välillä. Hänellä on kandidaatin tutkinto media-alalta sivuaineenaan teatteritaide sekä MBA-tutkinto organisaatioista ja johtamisesta. Hänen työssään tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, yhteistyötä useiden tiimien kanssa sekä kykyä ratkaista ongelmia innovatiivisesti ja luovasti. "Erilaiset ihmiset, joilla on erilaista osaamista, saavat yhdessä aikaan hienoja asioita", Marisa sanoo. "Jokainen voi auttaa ongelmien ratkaisemisessa ja asioiden parantamisessa." Marisa viettää mielellään aikaa perheensä kanssa sekä käy uusissa ravintoloissa ja konserteissa.
Gary
Senior Director, Data Center Energy & Location Strategy
"Olen ollut Googlella yli 12 vuotta, mutta jokainen uusi projekti on edelleen seikkailu", Gary kertoo. "Työllämme on pitkäkestoinen vaikutus kautta maailman." Gary johtaa globaalia tiimiä, joka vastaa palvelinkeskusten toimipaikkojen valinnasta ja energianhankinnasta. Hän uskoo pärjäävänsä hyvin, koska on vaatimaton, kuuntelee muita ja esittää paljon kysymyksiä. Gary on ulkoilmaihminen, jonka mukaan uintiretki Alcatrazista San Franciscon on "maaginen kokemus". Hän toimi aiemmin kymmenen vuotta liikkeenjohdon konsulttina. Garylla on neuvo niille, jotka haluavat seurata samaa polkua: "Tarvitset seikkailumieltä, silmää yksityiskohdille, intoa ratkaista mutkikkaita ongelmia ja kyvyn pysyä rauhallisena, vaikka lopputulos vaikuttaa epävarmalta."
Petra
Data Center Operations Engineer
Petra kuvaa itseään "superhypertyypiksi, joka imee itseensä tietoa kuin sieni". Petra on lähtöisin Slovakiasta ja toiminut opettajana Kuwaitissa. Sieltä hän muutti Irlantiin, jossa hän aloitti tietoverkkojen ja ohjelmoinnin verkko-opinnot. Nykyään hän työskentelee palvelinkeskuksen teknikkona ja globaalien kysymysten asiantuntijana. Hänen tiiminsä ylläpitää Googlen tuotantopalvelimia ja verkkoinfrastruktuuria. "Työni on aina haastavaa eikä koskaan tylsää", Petra kertoo. "Rakastan ongelmanratkaisua. Haluan oppia koko ajan uutta."
Brian
Data Center Facilities Technician
Brianin vastuulla ovat järjestelmät, jotka valvovat palvelinkeskuksen sähköinfrastruktuuria ja mekaanista jäähdytysinfrastruktuuria, sekä turvallisuusjärjestelmät, jotka pitävät palvelinkeskuksen käynnissä. Hänellä on kymmenen vuoden kokemus ohjaus- ja sähkölaitteista. Hän nauttii uusien mallien tuomista haasteista ja luovasta kriittisestä ajattelusta. "Palvelinkeskuksen käyttötiimi on vastuussa siitä, että palvelimet saavat sähköä ja pysyvät viileinä", hän kertoo. "Työ palvelinkeskuksessa on kiinnostavaa, nopeatempoista ja palkitsevaa." Brian on myös lentäjä ja rakastaa ilmailua. Vapaa-ajallaan hän rakentelee kaikenlaista.
Sheleen
Administrative Business Partner
Sheleenin tehtävänä on tuoda iloa ja kulttuuria palvelinkeskuksiin. Hänen työpäivissään on paljon vaihtelua. Sheleen vastaa päivittäisistä hallinnollisista tehtävistä sekä suunnittelee toimipaikan retkiä ja työntekijätapahtumia. "Päivät eivät ole samanlaisia, ja minun on usein myös hypättävä asiasta toiseen", hän kertoo. "Tiimimme motto on 'Bring the Magic'." Sheleen on liiketalouden kandidaatti, pääaineenaan markkinointi. Hän on työskennellyt ennen Googlelle tuloaan useissa tehtävissä matkailu- ja vapaa-ajan palveluissa sekä johdon assistenttina. "Olen kehittynyt todella paljon kahden viime vuoden aikana", hän sanoo. "Ole kärsivällinen, sillä voit kilpailla vain itsesi kanssa!"
Jim
Data Center Engineering Manager
Jim työskenteli 14 vuotta upseerina ydinsukellusveneissä ennen kuin tuli töihin Googlen palvelinkeskuksiin. Hän nauttii haastavasta työstään maailmanlaajuisessa tiimissä, joka suunnittelee suuria, globaalisti skaalautuvia palvelinkeskuksia ja tietokoneita. "Vaikka olin aiemmin asunut Japanissa ja Bahrainissa, Googlella opin tekemään töitä globaalisti", hän sanoo. Jim on sähkötekniikan kandidaatti, ja hän uskoo menestyneensä Googlella hyvien tiimityöskentelytaitojensa ja oppimiskykynsä ansiosta. "Tietenkin tarvitaan myös teknistä osaamista, sillä internet on kehittynyt valtavasti", hän toteaa. "Saa nähdä, mitä on vielä tulossa ja millaisia palvelinkeskuksia tulevaisuudessa tarvitaan."
Mathilde
Technical Writer
"Tervetuloa mukaan", sanoo Googlen palvelinkeskusten teknisenä kirjoittajana työskentelevä Mathilde. "Jokainen päivä on erilainen, eikä täällä ehdi kyllästyä." Mathilden työtehtäviin kuuluu kirjoittamista, editointia ja arkistointia teknikoiden tarpeiden mukaan. Hänen palveluksiaan käyttävät useat palvelinkeskukset eri puolilla maailmaa, ja hän pääsee työssään tapaamaan erilaisia ihmisiä. Lisäksi hän on mukana Googlen aktiivisessa naisyhteisössä. "Googlella voin olla oma itseni", hän sanoo. "Arvostan sitä paljon."
Nancy
Data Center Electrical Engineer
Nancy suunnittelee, toteuttaa, testaa ja käyttöönottaa sähkönjakelujärjestelmiä, joiden kautta palvelinkeskuksen infrastruktuuri saa käyttövoimansa. "Olen hyvä viemään asioita päätökseen", hän kertoo. Hänestä onkin hienoa saattaa projektit alusta loppuun saakka. Päättäväisellä Nancylla on kaksi lasta, joiden kanssa hän viettää mielellään aikaa. Hän on ylpeä avoimuudestaan haasteille. "Olen aina tehnyt omat päätökseni", hän sanoo. "Olen oppinut, että jos en tee valintaa tai päätöstä, annan muille ihmisille mahdollisuuden tehdä sen puolestani. On velvollisuuteni tarttua vastaan tuleviin tilaisuuksiin."
Mick
Data Center Facilities Technician
Palvelinkeskusteknikkona työskentelevä Mick kohtaa työssään joka päivä uusia ihmisiä ja erilaisia haasteita. Hän on koulutukseltaan mekatroniikkainsinööri ja hän on tehnyt töitä sähkö- ja instrumentointiteknikkona. Mick on palonsammutusjärjestelmien asiantuntija sekä vianmäärityksen ja järjestelmien suorituskyvyn maksimoinnin osaaja. "Voin kehitellä ideoita yhdessä työkavereideni kanssa ja suunnitella uusia tapoja tehostaa prosesseja", Mick kertoo. "Jos nauttii haasteista ja uusiin ihmisiin tutustumisesta, Google on juuri oikea paikka."
Alex
Data Center Hardware Operations Manager
Alex suoritti kaksivuotisen rikosoikeuden tutkinnon ennen kuin opiskeli itsenäisesti verkkotekniikkaa ja ohjelmointikieliä. Hän valvoo koneiden käyttöönottoa ja vastaa verkko-ongelmien vianmäärityksestä. Googlella hän on huomannut, että aina on jotakin uutta opittavaa. Alex arvostaa työnsä etenemismahdollisuuksia. "Töihin on mukava tulla, sillä tavoitteeni on oppia joka päivä uutta urani edistämiseksi", hän kertoo. "Pidän myös työympäristöstä, työkulttuurista ja työkavereista." Alex on musiikkifani, joka harrastaa vapaapäivinään puutöitä. Hänen neuvonsa tuleville googlelaisille on seuraava: "Pärjäät, jos osaat toimia yhdessä muiden kanssa ja rakastat uuden oppimista."
Christina
Program Manager, Data Center Delivery & Engineering
"Pidä mielesi avoimena ja ole oma itsesi", Christina sanoo. Hän vastaa Data Center Delivery & Engineering ‑yksikön taloudellisten ennusteiden ja riskien raportoinnin hallinnasta. Christina analysoi ja tulkitsee suuria datajoukkoja. Hän pitää matkustamisesta ja uusiin asioihin tutustumisesta. Työ on myös opettanut häntä säilyttämään työn ja vapaan ajan hyvässä tasapainossa. "Saat eniten aikaan, kun huolehdit itsestäsi", hän sanoo.
Jiali
Staff Engineer, Reliability
"Työ Googlella on värikästä", Jiali sanoo. Hän sai Google Citizenship Award ‑palkinnon Googlen arvojen ilmentämisestä. Jiali hallitsee luotettavuuden ennustemallit ja ‑simulaatiot. Hän johtaa luotettavuussuunnittelua palvelinkeskuksen koko elinkaaren ajan. Hän on esimerkiksi luonut Googlen palvelinkeskuksista digitaalisen inventaarion, jossa fyysiset rakennukset on muunnettu tietokoneavusteisiksi malleiksi. "En lopeta koskaan. Luon luotettavuusmalleja kaikkialla maailmassa", hän sanoo. "Tule mukaan, niin koko maailman infrastruktuuri on käsiesi ulottuvilla."
Annemieke
Program Manager, Environment, Health & Safety
Annemiekellä on 20 vuoden monipuolinen kokemus suojelu-, terveydenhuolto-, koulutus-, ergonomia- ja työterveysaloilta, ja lisäksi hän on työskennellyt konsulttina "kaikilla mahdollisilla aloilla". Nyt hän vastaa Googlen palvelinkeskusten ympäristö-, terveys- ja suojelukysymyksistä ja pyrkii luomaan mahdollisimman turvallisen työympäristön. Vaikka työ on haastavaa ja nopeatempoista, Annemieke näkee sen mahdollisuutena ja pitää työtään inspiroivana. "Otan mielelläni vastuuta ja olen aktiivinen", hän kertoo.
Mabell
Program Manager, Asia Pacific Logistics
Googlen Singaporen palvelinkeskuksen logistinen ohjelmapäällikkö Mabell puhuu viittä kieltä: englantia, mandariinikiinaa, kantoninkiinaa, koreaa ja saksaa. Hänellä on kandidaatin tutkinto kemiantekniikasta ja maisterin tutkinto tuotantoketjun hallinnasta. Hän pitää haasteista, joita eri kulttuurien edustajien kanssa työskentelyyn liittyy. Mabellin viesti Googlen palvelinkeskustyöstä kiinnostuneille on: "Tervetuloa mukaan luomaan mahdollisuuksien maailmaa!"
Alex
Technical Writer
Alex luo työssään dokumentaatiota muuntamalla tekniset tiedot ymmärrettäväksi kirjalliseksi sisällöksi. "Olen huomannut pärjääväni hyvin nopeatahtisissa työympäristöissä", hän kertoo. Alex opiskeli ensin biologiaa ja filosofiaa sekä suunnitteli uraa lääketieteen ja biotieteiden parissa. Googlelle hän tuli alun perin käyttöinsinööriksi. Nykyisin käyttöinsinöörit ovat hänen luomustensa pääasiallinen kohdeyleisö. "Kaikilla työrooleilla on merkitystä", Alex sanoo. "Olen tutustunut täällä upeisiin ihmisiin, joiden kanssa olen saanut paljon aikaan. Tämä on hieno työpaikka!"
Ana
Program Manager, Environment, Health & Safety
"En koskaan ajatellut, että tekisin töitä Googlella", Ana sanoo. "Kun siihen tuli mahdollisuus, päätin kuitenkin tarttua siihen. Miksipä ei?" Globaalista sähköisen turvallisuuden ohjelmasta vastaava Ana kehittää ja toteuttaa käytäntöjä sähköturvallisuuden optimoimiseksi. Hän myös varmistaa, että kaikki pääsevät päivän päätteeksi lähtemään turvallisesti kotiinsa. Ana ottaa innolla vastaan työnsä ja uuden elämänsä tuomat haasteet. "Muutin toiseen maahan ja aloitin uuden elämän. Välimatka perheeseen ja ystäviin on pitkä, mutta muuten olen hyvin onnellinen."
Ivey
Data Center Technician
Ivey on entinen baarimikko, joka on opiskellut yliopistossa englanninkielistä kirjallisuutta. "Opinnot olivat täysi vastakohta työlleni!" hän sanoo. Laitteistotoimintojen palvelinkeskusteknikkona Iveylla on useita vastuualueita, kuten palvelinten ja verkkolaitteiden ylläpitäminen, varmuuskopioiden käsitteleminen ja uusien ohjelmien testaaminen. "Minun on osattava erilaisia asioita, joten joustavuus ja nopea oppiminen ovat tärkeitä", hän sanoo. "On osattava varautua odottamattomiin tilanteisiin."
Mike
Program Manager, Data Center Operations Incident Management
Mike palveli kymmenen vuotta upseerina armeijassa ja toimi Kiowa Warrior ‑helikopterilentäjänä, ennen kuin tuli töihin Googlen palvelinkeskuksiin. Mike auttaa henkilökuntaa reagoimaan tehokkaasti toimitilojen virta- ja jäähdytysongelmiin. Hän vastaa myös prosesseista, työkaluista ja koulutuksesta, jotka auttavat työntekijöitä ilmoittamaan ongelmista nopeasti. Miken mukaan osa hänen menestyksensä salaisuudesta on halu oppia uutta. "Tässä työssä ei voi kehittyä istumalla työpöydän ääressä", hän sanoo. "On käytettävä aikaa oppimiseen niiltä, jotka hoitavat palvelinkeskuksiamme. Eri toimintojen välinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta asiat hoituvat Googlella."
Stephen
Design Engineering and Sustaining Lead, EMEA ja APAC
Stephen on vastuussa teknisestä ohjauksesta, kun palvelinkeskuksen insinööritiimillä on ongelmia ratkottavanaan. Hänen työssään on tärkeää kuunnella muita, esittää oikeita kysymyksiä ja osata tehdä päätöksiä. Stephenin mielestä työstä tekee mukavaa sen laajuus ja optimaalisten ratkaisujen kehittäminen. "Täydellisyys on riittävän hyvän vihollinen", hän sanoo. "Googlen palvelinkeskuksissa pääsee käymään läpi kaikki mahdolliset tunteet. Minusta se on erittäin palkitsevaa."
John
Program Controls Manager
Johnista Googlen palvelinkeskusten suuruusluokka tekee työstä kiehtovaa. "Toimintojemme mittakaava eri alueilla on yllättänyt minut", hän sanoo. "Nämä ovat mielenkiintoisia projekteja." John vastaa uusien palvelinkeskusten toimipaikkojen kaupallisesta puolesta. Hän arvostaa sitä, että häntä kannustetaan kehittämään uusia prosesseja ja että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Erityisesti hän arvostaa tiiminsä jäseniä. "Google on mahtava työpaikka", hän sanoo. "Toimipaikat, ilmainen ruoka ja toimitilat ovat mahtavia. Mutta mahtavimpia ovat ihmiset, joita tapaamme täällä ja globaaleissa projekteissa. Täällä saa uusia ystäviä!"
Bre
Program Manager, Supplier Operations, Contracts
Bren työssä tarvitaan organisointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä halua oppia uutta. Bre vastaa CSA (Civil, Structural & Architectural)- ja ODC (Offices at Data Centers) ‑ohjelmista, ja hän nauttii työstä eri puolilla maailmaa sijaitsevien palvelinkeskusten parissa. "On mielenkiintoista saada selville, mikä kussakin palvelinkeskuksessa on ainutlaatuista", hän kertoo. "Olen oppinut hallitsemaan kaaosta. En halua tukahduttaa sitä, sillä kaaos synnyttää innovaatioita." Vapaa-ajallaan Bre harrastaa vuorikiipeilyä, golfia ja nikkarointia.
Kate
Global Data Center Communications
Kate vastaa johdon viestinnästä ja käyttää suuren osan työpäivästään kirjoittamiseen ja median kanssa työskentelyyn. Hän on elokuva- ja televisiotutkimuksen kandidaatti sekä sosiaalityön/psykologian maisteri. Hänellä on 20 vuoden kokemus viestintäalalta, mutta hän ei osannut kuvitellakaan työskentelevänsä palvelinkeskusten parissa. "Pidän siitä, että jokainen päivä on erilainen. On kiehtovaa oppia palvelinkeskuksista ja siitä, miten ne toimivat. Erityisesti koska en ole opiskellut tekniikkaa."
Martin
Data Center Hardware Operations Engineer
Martin työskenteli pitkään viihdeteollisuudessa valaistustekniikan parissa, ennen kuin hän kouluttautui uudelleen Googlen palvelinkeskusteknikoksi. Googlen toiminnan mittakaava oli hänelle yllätys, eikä hän ollut koskaan nähnyt niin paljon palvelimia käytössä samanaikaisesti. "Kahta samanlaista työpäivää ei ole", Martin sanoo. "Rutiinityöt ovat helppoja, mutta jos jokin menee pieleen, töitä joutuu priorisoimaan." Martin huolehtii työssään palvelinkeskuksen toiminnasta ja tarvitsee siinä hyvää organisointi- ja vianetsintäkykyä. "On aina hienoa pystyä ratkaisemaan jokin ongelma tai auttaa sen ratkaisemisessa", hän kertoo.
Ray
Data Center Facilities Technician
Ray pitää monipuolisesta työstään Googlen ainutlaatuisessa ympäristössä, jossa hän oppii uutta joka päivä. "Tällaista työkulttuuria ei näe missään muualla", Ray kertoo. "Täällä on huikeasti mahdollisuuksia uralla etenemiseen, ja siihen myös kannustetaan vahvasti. Juuri se tekee tästä upean työpaikan." Palvelinkeskuksen laitosteknikkona Ray vastaa pienjännitteisten sähköjärjestelmien seurannasta sekä tehonvalvonnasta. Vapaa-ajallaan hän tekee sivutyönä DJ-keikkoja ja harrastaa lenkkeilyä sekä elektroniikkaa. Hänellä on vaimo ja kaksi pientä tytärtä.
Narissa
Program Manager, Global Logistics
Narissa vastaa varastosta ja globaaleista logistiikkaohjelmista. Hänen osaamisalueitaan ovat varastonhallinta, datan analysointi, johtaminen ja luotettavuus. Narissa on liiketalouden kandidaatti, ja sivuaineena hän on opiskellut tietojenkäsittelyjärjestelmiä. Hän nauttii monialaisesta vuorovaikutuksesta eri tiimien kanssa. "Kuunteleminen on tärkeää", Narissa sanoo. "Opittavaa on paljon, joten kannattaa ensin opetella kuuntelemaan." Narissan elämässä tärkeintä on perheen kanssa vietetty aika.
Gerda
Data Center Business Program Manager
"Jokainen päivä on erilainen", Gerda kertoo. "Päivittäisen työni lisäksi muutakin kivaa tehtävää on paljon." Gerda vastaa muun muassa hankinnasta, sopimuksista ja rahoituksesta. Hän tarvitsee työssään neuvotteluihin, alihankintasopimuksiin ja kulujen hallintaan liittyvää asiantuntemusta. "Joustavuus on erittäin tärkeää", Gerda sanoo. "Jos sinua kiinnostaa työpaikka nopeatahtisessa ja kasvavassa ympäristössä, liity joukkoomme!"
Gert Jan
Data Center Hardware Operations Engineer
Gert Jan on laitteistotoimintojen teknikko, joka vastaa tietojen suojauksesta. Hän on analysoinnin ja vianmäärityksen asiantuntija. Hän sanoo, että työskentely Googlen palvelinkeskuksissa on opettanut hänelle myös paljon tiimin johtamisesta. Parasta tehtävässä on työskentely laajamittaisten ongelmien parissa. "Virheitä ei pidä pelätä", hän sanoo. "Määrän sijasta kannattaa panostaa laatuun." Vapaa-ajallaan Gert Jan harrastaa urheilua, kuntoilua, kitaransoittoa ja sakkia.
Erik ja Rachel
Technical Program Manager, Data Center Delivery & Engineering | Technical Program Manager & Lead, North America Data Center Program & Product Design
Erik luo palvelinkeskuksen hankintasuunnitelman Googlen kapasiteettivaatimusten mukaan. Hän myös suunnittelee uusia tapoja parantaa palvelinkeskuksen suorituskykyä. Hänellä on tutkinto konetekniikasta sekä kokemusta ilmailu- ja teknologia-alalta. Hänen työnsä edellyttää kykyä priorisoida ja tehdä päätöksiä epäselvien ja usein ristiriitaisten suurten datamäärien perusteella. "Opin jotain uutta ja kiinnostavaa joka päivä", hän toteaa. "Pitää olla utelias. Avoin mieli ja innokkuus tekevät Googlen palvelinkeskuksista innostavan työpaikan."
Rachel johtaa tiimiä, joka tekee yhteistyötä toimintorajat
ylittävän, teknisistä johtohenkilöistä koostuvan tiimin kanssa.
Tarkoituksena on suunnitella Pohjois-Amerikkaa varten tuotteita
ja ohjelmia, jotka auttavat tukemaan palvelinkeskusten
tehokkuutta ja luotettavuutta. Hän on vastuussa yleisistä
suunnittelutoiminnoista, ja suunnitelmien käytännön
toteuttamisesta vastaavat toimipaikkojen omat tiimit. "On
mahtavaa tehdä yhteistyötä sellaisen tiimin kanssa, joka
innostuu ongelmien ratkaisemisesta ja mahdottomilta vaikuttavien
ratkaisujen suunnittelusta. On ehdottoman tärkeää nähdä
monitulkintaisuus voimavarana ja suhtautua muutokseen
mahdollisuutena. Innovaatioiden mahdollistaminen ja käytännön
toteutus tekevät jokaisesta työpäivästä hauskan ja
jännittävän."
Lazo ja Alex
"Tehtävässäni pitää kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Asiat muuttuvat nopeasti." – Lazo, Data Center Technician
"Kaikilla työrooleilla on merkitystä." – Alex, Technical Writer
Ruby, Jiali ja Mike
"Googlen palvelinkeskuksissa saa tehdä työtä kaiken alkulähteellä." – Ruby, Program Manager, Business Information & Technology Solutions
"Työ Googlella on värikästä." – Jiali, Staff Engineer, Reliability
"Eri toimintojen välinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta asiat hoituvat Googlella." – Mike, Program Manager, Data Center Operations Incident Management
Ryan ja Ivey
"Googlen pyörittämiseen tarvitaan paljon eritaustaisia ihmisiä!" – Ryan, Manager, Business Information and Technology Solutions, Operations
"On osattava varautua odottamattomiin tilanteisiin." – Ivey, Data Center Technician
Google työllistää paikallisia ihmisiä, joiden ansiosta palvelinkeskukset toimivat parhaalla mahdollisella tavalla.